Etusivu » Linssit – käsittely ja käyttö

Linssit – käsittely ja käyttö

Linssit ovat loistava lisä keittiön kuivakaapissa. Ne ovat loputtoman monipuolista, edullista ja herkullista syötävää. Nappaa vinkit linssien käyttöön ja parhaat linssireseptit.

linssicurry

Hernekasveihin kuuluvat linssit ovat suosittua ruokaa etenkin Intiassa sekä Lähi-idässä, jossa niitä on käytetty ravinnoksi jo vuosituhansien ajan. Nykyään linssejä viljellään erityisesti Intiassa, Turkissa ja Kanadassa niin rehuksi kuin ihmisravinnoksikin. 

Linsseissä on runsaasti proteiinia, kuituja sekä kivennäisaineita, kuten rautaa ja B-ryhmän vitamiineihin kuuluvaa folaattia, mutta vain vähän rasvaa ja energiaa. Ne ovat myös usein ystävällisempiä vatsalle kuin muut palkokasvit.

Linssit kuuluvat monen kasvissyöjän ja vegaanin perusruokavalioon, mutta maistuvat myös sekasyöjälle. Paketillinen kuivattuja linssejä ei maksa paria euroa enempää ja niistä riittää syötävää usealle aterialle.

Linssien säilytys

Linssejä on hyvä pitää aina keittiön kaapissa varalla. Kuivatut linssit säilytetään ilmatiiviissä rasiassa huoneen lämmössä valolta suojattuna. Oikein säilytettynä ne säilyvät hyvänä ainakin vuoden tai pidempäänkin. Pakkauksen kyljessä oleva parasta ennen -merkintä on vain suuntaa antava, ja yleensä linssejä voi käyttää vielä pitkälle päiväyksen umpeuduttuakin. Myös avaamattomassa säilyketölkissä olevat säilykelinssit ovat käyttökelpoisia pitkään.

Keitettyjä sekä säilyketölkistä avattuja linssejä tulee säilyttää jääkaapissa, jossa ne pysyvät hyvänä muutaman päivän. Keitettyjä linssejä voi myös pakastaa sopivina kerta-annoksina ja lisätä pakastettuina suoraan kypsennettävään ruokaan. 

Linssien käyttö

Linssejä löydät kaupasta niin kuivatuotteina kuin valmiiksi keitettyinä ja tölkitettyinä. Säilykelinssit ovat käyttövalmiita sellaisenaan siivilässä huuhdeltuina ja valutettuina. Kuivatut linssit tulee huuhdella huolellisesti siivilässä juoksevan veden alla ja keittää ennen syöntiä. 

Kuivattujen linssien käyttö on helppoa, nopeaa ja vaivatonta, sillä pavuista poiketen niitä ei tarvitse liottaa ennen kypsennystä. Tosin linssien liottaminen kylmässä vedessä puolisen tuntia ennen kypsennystä lyhentää niiden keittoaikaa noin puolella. Liotettaviksi sopivat keitettäessä kiinteinä pysyvät vihreät ja mustat linssit. Sen sijaan punaisia ja keltaisia linssejä ei kannata liottaa. 

Linssit myös kypsyvät papuja nopeammin. Ne kypsennetään kaavalla yksi osa linssejä, kaksi osaa vettä. Keittoaika vaihtelee linssilajikkeesta riippuen. Yleensä keittoaika on 20-30 minuuttia, mutta esimerkiksi halkaistut punaiset linssit kypsyvät 10-15 minuutissa. Ranskalaisia de Puy -linssejä puolestaan keitetään pidempään, 30-40 minuuttia.

Linssit voidaan kypsentää lisäämällä ne suoraan pataan tai keittoon, jossa niiden annetaan kiehua linssien väristä riippuen 10-20 minuuttia. Kuivat linssit imevät itseensä runsaasti vettä ja turpoavat keitettäessä. Ruokaa laittaessa kannattaa siis välillä kurkata kattilaan ja tarkistaa nesteen määrä. Desilitra kuivia linssejä vastaa noin kahta desilitraa keitettyjä. Vastaavasti sadasta grammasta kuivattuja linssejä saadaan noin 250 grammaa keitettyjä linssejä.

linssit

Linssit: Onko värillä väliä?

Jo nopea kierros perusmarketissa, saati etnisessä kaupassa osoittaa, että linssejä löytyy lukuisia erilaisia. Linssejä löytyy niin punaisina, keltaisina, ruskeina, vihreinä kuin mustinakin. Linssit eroavat paitsi värinsä, myös makunsa, suutuntumansa, ominaisuuksiensa ja käyttökohteidensa perusteella. 

Ei siis ole aivan sama minkä värisiä linssejä mihinkin ruokaan käyttää. Toiset pysyvät keitettäessä kiinteinä, toiset hajoavat muhennosmaiseksi. Sen sijaan ravintoarvojen osalta linssit eivät juuri eroa toisistaan.

Keltaiset ja punaiset linssit

Punaiset ja keltaiset linssit pehmenevät ja soseutuvat keitettäessä. Siksi ne ovat hyvä valinta sosekeittoihin, pihveihin, pyöryköihin ja murekkeisiin sekä erilaisiin kastikkeisiin ja pataruokiin, joista haluaa rakenteeltaan mehevän muhennosmaisia. 

Punaisia ja keltaisia linssejä ei tarvitse eikä edes kannata liottaa. Keittoaika on yleensä lyhyt noin 10-15 minuuttia.

Mustat ja vihreät linssit

Mustat ja vihreät linssit säilyvät keitettäessä kiinteinä, sillä niissä on kuori tallella, toisin kuin punaisissa ja keltaisissa linsseissä. Siksi ne vaativat myös hieman pidemmän keittoajan, yleensä 20-30 minuuttia. 

Vihreitä ja mustia linssejä kannattaa käyttää salaatteihin sekä sellaisiin keittoihin, patoihin ja paistoksiin, joihin kaipaa rakennetta ja suuntuntumaa. 

Belugalinssit

Mustista linsseistä tunnetuimpia lienevät pienet mustat belugalinssit, joita ulkonäkönsä vuoksi kutsutaan toisinaan myös kasvissyöjän kaviaariksi. Belugalinssit säilyvät keitettäessä kiinteinä, mutta kannattaa myös jättää hieman napakoiksi, jolloin ne ovat ehdottomasti parhaimmillaan. Belugalinssien keittoaika on noin 30 minuuttia.

Belugalinsseissä on hienostunut ja aromaattinen maku ja ne sopivat hyvin esimerkiksi salaatteihin ja pataruokiin ja maistuvat myös lisukkeena makoisaksi marinoituina. 

De Puy -linssit

Vihreän siniset, nimisuojatut ranskalaiset Puy-linssit ovat kotoisin Keski-Ranskasta Le Puyn alueelta. Aidot Puy-linssit on suojattu Ranskan kansallisella AOP-nimisuojalla, muualla tuotetut saman lajikkeen linssit ovat du puy -tyyppisiä. Niitä pidetään linsseistä hienoimpina korkean laadun ja upean arominsa vuoksi. Puy-linssit eivät hajoa keitettäessä, varsinkaan, jos ne keitetään hiljaa poreillen. 

linssikeitto

Linssireseptit: Mihin linssejä voi käyttää?

Linssit ovat loputtoman monipuolista syötävää. Helppokäyttöisyytensä ansiosta ne sopivat hyvin arkiruokiin ja monet linssiruoat valmistuvatkin nopeasti. Toki linsseillä voi herkutella myös viikonloppuaterialla.

Linsseistä valmistuu herkullisia keittoja, muhevia kastikkeista, patoja ja curryja, edullisia pastoja sekä ruokaisia salaatteja. 

Keitot

Linssikeitto on arkiruokaa parhaimmillaan. Edullinen, nopea, helppo ja herkullinen soppa taipuu moniin makumaailmoihin ja ainekset on helppo pitää aina kaapissa varalla. Linssikeiton voi tarjota soseutettuna tai sattumilla rikastettuna. Lisää kourallinen linssejä kasvissosekeittoihin, kuten bataattikeittoon ja saat hetkessä ruokaisamman aterian.

linssikeitto

Ohjeet:

Kastikkeet ja pastat

Linsseillä rikastetut kastikkeet ja padat ovat loistavaa arkiruokaa. Kerralla valmistuu usein iso kattilallinen, josta riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi. Mausteita voi käyttää ronskistikin ja usein maku vain paranee tekeytyessään ja yön yli levätessä.

Hauduttele padallinen muhevaa linssicurrya, rikasta linsseillä ihana kukkakaalicurry tai herkuttele edullisella linssipastalla. Intialainen linssikastike valmistuu nopeasti valmiista tölkkilinsseistä, mutta ruoan kannattaa antaa muhia liedellä tovi, jotta mausteet avautuvat täyteen aromiinsa.

linssit

Ohjeet:

Salaatit ja erilaiset lisukkeet

Salaatteihin ja lisukkeisiin, kuten haudutettuihin linsseihin kannattaa valita keitettäessä kiinteinä pysyviä vihreitä tai mustia linssejä.

Kokeile talviaikaan Lähi-idän tapaan kanelilla, juustolkuminalla ja korianterilla lämpimäksi maustettua hashew’ta tai hauduta padallinen suussa sulavia de Puy -linssejä, jotka sopivat lisukkeeksi tai pääruoaksi kasvisten kera.

linssit

Ohjeet:

Hashew – linssejä ja riisiä Lähi-idän tapaan

Paistokset ja vuokaruoat

Vuokaruokiin linssit tuovat helposti ruokaisuutta ja rakennetta. Edullinen kaalilaatikko syntyy vihreistä linsseistä, jotka voi keittää itse tai oikaista kaupan säilykelinsseillä. Mehevä ja upean mausteinen uunicurry puolestaan syntyy tölkillisestä punaisia linssejä. Yhden vuoan taktiikalla valmistuva spagettivuoka on arjen lemppari, josta linssit loihtivat hetkessä ruokaisamman.

linssi

Ohjeet:

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *