Vegaaninen kaalilaatikko
Puhutaanko hetki kaalilaatikosta? Vegaaninen kaalilaatikko nimittäin jakaa mielipiteitä, mutta kuuluu ainakin omiin syksyn suosikkiruokiini.

Vegaaninen kaalilaatikko ei vaadi montaakaan raaka-ainetta eikä kummempia kikka kolmosia onnistuakseen, mikä sopii kaltaiselleni mutkat suoriksi -kokille enemmän kuin hyvin. Pari niksiä on kuitenkin syytä pitää takataskussa. Tällä ohjeella teet maailman parasta kaalilaatikkoa.
Kaalilaatikko on herkkusuille, vaan ei hätähousuille
Vegaanisen kaalilaatikon raaka-ainelista on lyhyt ja vaatimaton. Itse asiassa kaalilaatikko vaatii vain pitkän haudutusajan, sillä vasta silloin kaali muuttuu pehmeäksi ja maultaan miellyttävän makeaksi. Älä siis hoppuile, vaan anna laatikon muhia uunissa miedossa lämmössä ainakin tunnin verran. Hissukseen hautuessa kaali muuttuu miellyttävän pehmeäksi ja maultaan ihanan makeaksi.
Vegaaninen kaalilaatikko on ruoka, jota kannattaa kokkailla leppoisana syyssunnuntaina, kun aikaa on riittämiin pilkkomiseen, keittämiseen ja paahtamiseen.
Esivalmistellut ainekset kumotaan uunivuokaan, sekoitetaan, nostetaan uuniin ja sitten vain odotellaan herkkuruoan valmistumista. Itselläni on tapana tehdä kaalilaatikko valmiiksi sunnuntai-iltana, niin maanantain taklaa astetta kevyemmin. Kaalilaatikko kun tuppaa maistua monien muiden laatikkoruokien tapaan ihan yhtä hyvältä myös seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä.

Vegaaninen kaalilaatikko höystetään linsseillä
Vegaaninen kaalilaatikko syntyy korvaamalla jauheliha linsseillä. Kiinteät vihreät tai pienet mustat belugalinssi sopivat molemmat kaalilaatikon rikastajiksi. Punaisilla ja keltaisilla linsseillä on tapana puuroutua, joten säästäisin ne suosiolla keittojen ja kastikkeiden raaka-aineeksi.
Riisin voi kaalilaatikossa mainiosti korvata kotimaella ruokakauralla tai vaikkapa ohrasuurimoilla. Molemmat kypsyvät riisin tapaan noin vartissa.
Puolukoita vielä päälle, niin kyllä kelpaa!
Psssst! Jos kaipaat arkeesi lisää helppoja vuokaruokia, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:


Vegaaninen kaalilaatikko
Raaka-aineet
- 1 iso sipuli
- öljyä paistamiseen
- 1 1/2 dl ruokakauraa
- 1 1/2 dl vihreitä linssejä raakoja
- n. 800 g valkokaalia
- 3 dl kasvislientä
- 1 tlk (2 1/2 dl) kaurakermaa
- 1 tl meiramia
- 1 tl kuivattua timjamia
- 2 rkl tummaa siirappia
- 1 tl suolaa
Pinnalle
- 1 dl pankojauhoja
- n. 25 g vegaanista margariinia
Tarjoiluun
- puolukoita tai puolukkasurvosta
Valmistusohjeet
- Keitä ruokakaura kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Siirrä suureen uunivuokaan odottamaan
- Huuhtele linssit lävikössä ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Siirrä uunivuokaan odottamaan.
- Kuori ja silppua sipuli. Suikaloi kaali noin puolen senttimetrin suikaleiksi.
- Kuumenna öljy kattilassa tai korkeareunaisessa paistinpannussa ja kuullota sipulia muutama minuutti, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi.
- Lisää kaalisuikaleet ja paista, kunnes se painuu hieman kasaan. Voit paistaa kaalin parissa erässä, jos kaikki ei mahdu kerralla pannulle.
- Sekoita paistetut kaalisuikaleet ja sipulit, ruokakaura, linssit sekä mausteet ja siirappi keskenään uunivuoassa. Lisää kaurakerma sekä kasvisliemi.
- Paahda kaalilaatikkoa 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Nosta vuoka uunista, ripottele pinnalle pankojauhot ja lisää margariini nokareina. Nosta vuoka takaisin uuniin ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia.
- Tarjoa vegaaninen kaalilaatikko puolukoiden tai puolukkasurvoksen kera.