Porkkana-linssikeitto
Porkkana-linssikeitto on helppo ja tavattoman herkullinen arkiruoka, joka valmistuu käytännössä kuivakaapin aarteista.

Rakastan ruokia, joiden tykötarpeet löytyvät jo valmiiksi kotoa. Näin vatsan saa täyteen, vaikka jääkaappi ammottaisikin tyhjyyttään. Porkkana-linssikeitto on juuri tällainen arjen aatelinen. Linssit, tomaattimurska ja kookosmaito löytyvät aina kuivakaapistani ja porkkanoita on aina jääkaapissa pussi varalla, sillä ne säilyvät hyvin pitkiäkin aikoja. Mausteetkin ovat ainakin itselleni maustevaraston taviksia.
Lisäksi sopan valmistus on helppo homma: kattilassa kuullotetaan ensin sipuli, sitten mausteet. Lopuksi mukaan sujautetaan porkkanaa, tomaattimurskaa ja kookosmaitoa sekä tietysti tölkillinen säilykelinssejä. Sitten keiton annetaan keittyä tovi, kunnes porkkananpalat ovat kypsyneet syöntikuntoon. Lopuksi viimeistellään maku soijakastikkeella sekä ripauksella sokeria.
Viipale tai kaksi hyvää leipää täydentää arkisenkin keittoaterian. Yleensä leipä kaivetaan pakastimesta, joskus haetaan lähileipomosta. Tosin leipomokäytien kanssa on syytä olla varovainen, sillä yleensä mukaan lähtee myös jälkkäripullat.
Jos rakastat linssikeittoja, kurkkaa blogista myös


Porkkana-linssikeitto
Raaka-aineet
- 1 sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- 2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
- 2 porkkanaa
- öljyä paistamiseen
- 1 rkl currya
- 1 tl juustokuminaa
- 1/2 tl kurkumaa
- 1/2 tl kanelia
- 1/4 tl kardemummaa
- 1-2 rkl sriracha-chilikastiketta
- 3 rkl tomaattipyreetä
- 500 g tomaattimurskaa
- 1 tlk (230 g) punaisia linssejä
- 1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
- 2 dl vettä
- 3 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
- 1 tl sokeria
Valmistusohjeet
- Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja leikkaa porkkanat noin puolen sentin viipaleiksi.
- Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuli raukeaksi. Lisää inkivääri ja valkosipuli, minuutin verran ja lisää sitten kuivamausteet sekä tomaattipyree ja chilikastike. Huuhtele ja valuta linssit. Lisää porkkanaviipaleet, linssit, tomaattikastike, vesi ja kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 15 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet.
- Mausta porkkana-linssikeitto soijakastikkeella ja ripauksella sokeria.