Etusivu » Kesäkurpitsa – parhaat kesäkurpitsareseptit

Kesäkurpitsa – parhaat kesäkurpitsareseptit

Kesäkurpitsa houkuttaa kaivamaan kesäkurpitsareseptit esiin ja ryhtymään kokkaus- ja leivontapuuhiin. Sesongin käydessä kuumimmillaan voi kuitenkin olla vaikea keksiä, mihin kaikkeen satoisan kasviksen voi oikein upottaa.

Paras kesäkurpitsaresepti on sellainen, johon saa hyödynnettyä pötkylän jos toisenkin. Nappaa alla olevista ohjeista inspiraatiota.

kesäkurpitsa kesäkurpitsareseptit

Kesäkurpitsa antaa satoa heinäkuulta syyskuulle. Parhaimmillaan satoa kertyy kilotolkulla. Onneksi kesäkurpitsan parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu käytön monipuolisuus. Se on miedon makuinen kasvis, joka sopii niin makeaan kuin suolaiseenkin ruoanvalmistukseen.

Paras kesäkurpitsa on hoikka ja napakka, maksimissaan kurkun kokoinen. Kerää siis sato ajoissa, ylikasvaneet paksut möhkäleet ovat mauttomia ja vetisiä. Hurjimmassa kasvuvaiheessa puskat saattavat toki päästä yllättämään ja niistä löytyykin usein muutamia pesäpallomailoja. Ei hätää, niillekin löytyy toki käyttöä. Jättimäiset kesäkurpitsat sopivat loistavasti esimerkiksi kasvissosekeittoihin. Vaihtoehtoisesti voit halkaista kasviksen, kaapia vetisen sisuksen pois ja käyttää jäljelle jääneen osan tuttuun tapaan.

Erityisesti nuoret kesäkurpitsat sopivat syötäväksi kuorineen ja vaikka sellaisenaankin tai salaateissa kurkun tapaan, mutta vanhemmat ja paksummat yksilöt voi halutessaan kuoria.

Parhaimmillaan kesäkurpitsa on kuitenkin kypsennettynä esimerkiksi pannulla tai uunissa. Kesäkurpitsaa voi tarjota wokattuna, uunissa paahdettuna tai vaikka grillattuna. Kesäkurpitsan voi raastaa, kuutioida, viipaloida, höylätä lastuiksi tai ohueksi pastamaiseksi suikaleeksi. Halkaistut kesäkurpitsan puolikkaat voi täyttää ja gratinoida uunissa makoisiksi.

Kesäkurpitsa on miedon makuinen mutta sen huokoinen malto imee mukavasti makuja itseensä. Maustamisessa kannattaakin olla rohkea. Kesäkurpitsa taipuu moneen ja reseptit voivat olla niin suolaisia kuin makeitakin. Kokosin alle blogini parhaat kesäkurpitsareseptit iloksi ja inspiraatioksi.

Kesäkurpitsa: halkaise ja täytä

Täytetyt kesäkurpitsat on hauskaa, herkullista ja edullista kesäruokaa. Juustokuorrutus ja mausteinen soijarouhetäyte pitävät huolen siitä, että nämä herkut katoavat pelliltä pikavauhtia.

täytetyt kesäkurpitsat

Ohje: Täytetyt kesäkurpitsat

Mausta meheväksi

Indonesialainen tofucurry herättää ruokahalun jo pelkästään huumaavan herkullisella tuoksullaan. Maku on vähintään yhtä ihana. Tofun kaveriksi kesäkurpitsa sopii kuin nakutettu.

kesäkurpitsa curry

Ohje: Indonesialainen tofucurry

Raasta kesäkurpitsa kastikkeeseen

Kasvisbolognese on vegaaninen mukaelma suositusta bolognesesta, jossa jauhelihan korvaa soijarouhe. Kesäkurpitsa ja porkkana tuovat ruokaan mehevyyttä.

kasvisbolognese

Ohje: Kasvisbolognese

Sujauta pitan väliin

Falafel-pita on helppo pikaruoka, joka kelpaa vallan mainiosti myös perjantai-illan purtavaksi. Paahdetut kasvikset ja feta, rapeat falafelit sekä pehmeä tsatsiki tekevät makuelämyksestä täydellisen.

kesäkurpitsa pita

Ohje: Falafel-pita

Kesäkurpitsa uunissa

Parhaat kesäkurpitsareseptit ovat helppoja ja yksinkertaisia. Kasvispelti kuuluu tähän sarjaan. Se on ihana lisuke tai kepeä ruoka vaikka siltään. Makeaksi paahtuneet kasvikset ja suolainen feta ovat ihania yhdessä. Tee tätä!

kesäkurpitsa uunissa

Ohje: Kasvispelti

Kuutioi curryyn

Vihreä curry vie makumatkalle Thaimaan aurinkoon. Curryssa on roppakaupalla niin makua kuin kasviksiakin. Kesäkurpitsa, vihreät pavut, parsakaali ja paprika uivat sulassa sovussa chilin ja vihreän currytahnan maustamassa liemessä.

Ohje: Vihreä curry

Kesäkurpitsa: tee pasta

Yksi parhaista tavoista hyödyntää kesäkurpitsa on tehdä siitä pasta. Paista kesäkurpitsaviipaleet pannulla meheväksi ja sekoita pennen joukkoon yhdessä yrttien ja fetan kanssa. Nam!

kesäkurpitsapasta

Ohje: Kesäkurpitsapasta

Paahda meheväksi

Kasvis-gnocchipelti on helppo ja nopea yhden pellin ruoka. Kaikki ainekset kaadetaan uunivuokaan ja puolessa tunnissa ruoka on jo pöydässä. Täydellistä!

kasvis-gnocchipelti

Ohje: Kasvis-gnocchipelti

Suikaloi salaattiin

Kesäkurpitsa-nuudelisalaatti nojaa makumaailmassaan Aasian suuntaan. Hauskasti nuudelimaiseksi suiroksi suikaloidut kesäkurpitsat, rapea tofu ja uhkean umaminen kastike ovat tämän salaatin juju. Tässä kesäkurpitsaresepti, joka kannattaa ehdottomasti napata talteen!

kesäkurpitsa-nuudelisalaatti

Ohje: Nuudeli-kesäkurpitsasalaatti

Marinoi kesäkurpitsa

Marinoitu kesäkurpitsa on helppo lisuke melkein mille vain. Jos kesäkurpitsa on mielestäsi tylsä kasvis, tee tätä ja saatat yllättyä!

marinoitu kesäkurpitsa

Ohje: Marinoidut kesäkurpitsat

Tee kesäkurpitsasta keittoa

Kukkakaali-kesäkurpitsasosekeitto on loppukesän ihanin soppa. Nachot tuovat arkiruokaan hauskuutta. Tämä ruoka on myös oiva sijoituskohde pesäpallomailan kokoisille kesäkurpitsapötkylöille. 

kesäkurpitsakeitto

Ohje: Kukkakaali-kesäkurpitsakeitto

Yhdistä gnocchien kanssa

Kasvis-gnocchipannu valmistuu yhden pannun taktiikalla. Kesäkurpitsa, paprika ja perunagnocchit uivat tomaattisessa kastikkeessa sopuisasti rinta rinnan.

kasvis-gnocchipannu

Ohje: Kasvis-gnocchipannu

Leivo kesäkurpitsa kakuksi

Kesäkurpitsareseptit voivat olla myös makeita. Kesäkurpitsakakku on porkkanakakun mehevä sisar. Valkosuklaalla ryyditetty tuorejuustokuorrute tekee kakusta erityisen ihanaa. 

kesäkurpitsakakku

Ohje: Kesäkurpitsakakku

Leivo kesäkurpitsa suolaiseksi piirakaksi

Kesäkurpitsapiirakka leivotaan avopiirakan eli galetten tapaan. Piirakka on yhtä aikaa täyteläinen ja ihanan raikas. Tee tätä!

kesäkurpitsapiirakka

Ohje: Kesäkurpitsapiirakka

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *