Vuokaruoka – arjen apuri ja herkkusuun valinta
Vuokaruoka on arjen aatelinen monestekin syystä. Helpoimmillaan se valmistuu pilkkomalla ainekset vuokaan ja uuni hoitaa loput. Lisäksi vuokaruokaa valmistuu kerralla sen verran paljon, että sillä ratkaisee parhaassa tapauksessa seuraavankin päivän ruokapulman. Moni vuokaruoka ei ole moksiskaan pienestä huilista, vaan päin vastoin ne tuppaavat usein maistumaan ihan yhtä hyviltä seuraavana päivänä uudelleen lämmitettyinä.
Kokosin alle blogin parhaat vuokaruoat, joilla ratkaiset kiireisen arjen ruokapulmat. Onko suosikkisi edullinen kaalilaatikko, viidessä minuutissa valmis tortellinivuoka, muhkean mausteinen aloo gobi vai arkiruokien kunkku, makaronilaatikko?
Vuokaruoka viidessä minuutissa uuniin
Nopeimmillaan vuokaruoka vaatii aktiivista kokkausaikaa vaivaiset viisi minuuttia. Ota avuksi valmis peruna-sipulisekoitus tai kokoa nopea tortellinivuoka valmispastakastikkeesta ja -tortellineista.

Shakshuka uunissa
Shakshuka lienee vuokaruoista oma suosikkini, joka hurmaa niin maullaan kuin helppoudellaankin. Kyseessä on Lähi-idästä kotoisin oleva ruoka, jossa yhdistyvät muhevan mausteinen tomaattikastike ja siihen tehdyissä koloissa kypsiksi hautuvat kananmunat. Perinteisesti ruoka valmistetaan osin pannulla, mutta laiska herkkusuu hauduttelee ruoan kokonaan uunin lämmössä.
Ohje: Shakshuka uunissa

Tofukiusaus
Helppo ja edullinen savutofukiusaus ratkaisee kiireisen arjen ruokapulman. Mainio vuokaruoka valmistuu vähällä vaivalla ja maistuu hyvältä myös seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä. Pippurisen tofukiusauksen jekku on kumota vuokaan pari tölkkiä mustapippurilla maustettua kaurakermaa.
Ohje: Tofukiusaus

Tortellinivuoka
Tortellinivuoka valmistuu lähes itsekseen ja on pöydässä puolessa tunnissa. Sen ennättää siis mainiosti tehdä työpäivän tai muiden askareiden lomassa tai vaikka kiukkunälän yllättäessä.
Tortellineja ei tarvitse erikseen keittää, ne kypsyvät kuumassa tomaattikastikkeessa itsekseen. Tortellinivuoka on ruoka, jota on helppo tuunata maun mukaan. Välttämättömiä raaka-aineita on vain kolme: tortellinit, mozzarella ja valmis pastakastike.
Vuokaruoka mausteisen ruoan ystävälle
Mausteden avulla vuokaruokiin saa ihan uudenlaista menoa ja meininkiä. Pohjana voi käyttää niin riisiä, perunaa kuin nuudeleitakin ja makua terästää esimerkiksi Aasian suuntaan nojaavilla mausteilla.
Kokkaa nopea nuudelipelti tai ihastu lämpimän mausteiseen aloo gobiin. Uskoisitko, että myös curryn voi tehdä kokonaan uunissa liedellä hauduttelun sijaan?

Nuudelipelti
Nuudelipelti valmistuu näppärästi yhden vuoan taktiikalla. Kerrosta ainekset vuokaan ja anna uunin hoitaa työt. Tämä ruoka on saavuttanut huippusuosion ja Ilta-Sanomien Ruokalakin teki aiheesta jutun.
Ohje: Nuudelipelti

Intialainen riisivuoka
Intialaisen kukkakaali-riisivuoan jekku on mausteissa, joita on runsaasti, muttei kuitenkaan liikaa. Makumaailma on pikemminkin lempeän lämmittävä, ei niinkään tulinen. Riisi ja kasvikset muhivat mehevän makoisiksi uunissa, pannulla paistettu härkis sekä cashewpähkinät viimeistelevät kokonaisuuden huippuunsa.
Ohje: Intialainen riisivuoka

Uunicurry kukkakaalilla ja kikherneillä
Arvostan arkiruoanlaitossa erityisesti kahta asiaa: tähteiden hyödyntämistä sekä valmistuksen helppoutta. Tämän uunicurryn kohdalla voi vetää rastin molempiin ruutuihin. Mikä parasta, tähän ruokaan saa helposti upotettua ne jääkaapin perälle unohtuneet maustetahnapurkkien tähteet. Melkein mikä tahansa currytahna kelpaa ja aina tulee hyvää!
Ohje: Uunicurry

Aloo gobi
Aloo gobi on intialainen peruna-kukkakaalicurry. Paistinpannun sijaan helppo ja edullinen arkiruoka valmistuu uunissa yhden pellin taktiikalla.
Ohje: Aloo gobi
Vuokaruoka: Arkiruokien klassikot
Moni vuokaruoka on arjesta tuttu lemppari. Makaronilaatikko on koko perheen lemppari ja kaalilaatikko etenkin syksyn ja talven turvaruokaa. Myös kiusaukset ovat vakiinnuttaneet paikkansa arkiruokien suosikkeina. Kokeile vaihteeksi vaikka maukasta soijarouhekiusausta.

Vegaaninen makaronilaatikko
Makaronilaatikko on arjen luottopakki, joka valmistuu näppärästi ja edullisesti soijarouheesta. Vegaaninen soijarouhe-makaronilaatikko onnistuu vaivatta myös ilman makaronien keittämistä.
Ohje: Vegaaninen makaronilaatikko

Soijarouhe-kaalilaatikko
Soijarouhe-kaalilaatikko on halpa ja helppo ruoka, josta riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi. Hissukseen uunissa makeaksi hautunut vuokaruoka on kotiruokien aatelistoa.
Ohje: Soijarouhe-kaalilaatikko

Soijarouhekiusaus
Soijarouhekiusaus on arjen pelastus. Helposti ja nopeasti valmistuvasta vuokaruoasta riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi. Peruna-sipulisekoituksen kaveriksi sujautan arrabiata pestokastikkeella maustettua soijarouhetta, jonka mausteista makua pyöristän parilla purkillisella kaurakermaa. Vihervoimaa tuo pussillinen pinaattia – pakastimen aarteita sekin.
Ohje: Soijarouhekiusaus
Vuokaruoka pastasta tai gnoccheista
Kukapa ei rakastaisi spagettia tai pastaa muistuttavia ihastuttavia perunapalleroita eli gnoccheja. Niistä syntyy myös monta maukasta vuokaruokaa.
Helppo spagettivuoka valmistuu vaivattomasti ilman pastan keittämistä eikä gnocchivuoankaan tekemisessä kauaa nokka tuhise, sillä gnocchit kypsyvät herkullisiksi uunissa tomaattikastikkeen suloisessa syleilyssä.

Parsauunipasta
Parsauunipasta on aivan tolkuttoman hyvä arkiruoka, joka tuo kevään kielelle. Se valmistuu näppärästi yhdessä vuoassa ja saa makunystyrät onnesta sykkyrälle.
Ohje: Parsauunipasta

Munakoiso-pastavuoka
Munakoiso-pastavuoka on italialaisen klassikon melanzane alla parmigiana -vuokaruoan ruokaisampi versio, jonka voi tehdä tortellineista tai tuorenauhapastasta. Tässä ruoka, jota juuston ystävä ei voi vastustaa!
Ohje: Munakoiso-pastavuoka

Spagettivuoka
Spagettivuoka valmistuu pienellä vaivalla ja tiskiä säästäen yhden vuoan taktiikalla. Aktiivista kokkausaikaa kuluu viitisen minuuttia, uuni hoitaa loput työt.
Ohje: Spagettivuoka

Nopea gnocchivuoka
Tuorepastahyllystä löytyvistä gnoccheista, nyhtökaurasta ja tomaattipastakastikkeesta kokoon kasattu helppo ja herkullinen gnocchivuoka on todellinen arki-illan apuri. Ruoka valmistuu puolessa tunnissa lähestulkoon yhdessä vuoassa. Juustokuorrutteen sijaan vuokaruoka kruunataan kaurakermasta ja ravintohiivahiutaleista valmistetulla seoksella, joka tuo ruokaan ihanan täyteläisen maun.
Ohje: Gnocchivuoka