Kurpitsakeitto ja halloumijuustoa
Kurpitsakeitto-ohjeita on netti pullollaan. Paras kurpitsakeitto valmistuu uunissa paahdetusta kurpitsasta. Tämän jälkeen et muita ohjeita kaipaa!

Kurpitsakeitto on parasta, kun se valmistetaan uunissa makeaksi paahdetuista, pehmeäksi soseutetuista kurpitsoista. Maun paahdettuun kurpitsakeittoon tuo Lähi-idän keittiöstä tuttu za’atar-mausteseos.
Näin käsittelet kurpitsat
Kurpitsat tunnetaan paksun kuorensa vuoksi hieman hankalasti käsiteltävinä tapauksina. Oikealla tekniikalla ja sopivilla työvälineillä kurpitsan käsittely käy leikiten.
Tarvitset kurpitsan käsittelyyn tukevan leikkuualustan ja veitsen sekä napakan otteen kurpitsasta. Aseta kurpitsa pitkittäin leikkuulaudalle ja leikkaa se kahteen osaan suunnilleen ”kaulan” alaosasta, siis kohdasta, josta kurpitsa alkaa pulskistua. Käännä sitten kurpitsan alaosa leikkuupuoli leikkuulautaa vasten ja halkaise loppuosa kurpitsasta. Kaavi siemenet ja rihmasto esimerkiksi lusikan avulla. Leikkaa kuori veitsen avulla ja kuutioi malto.
Kurpitsan voi toki paahtaa uunissa halkaistuna ja kuorineen, mutta mielestäni maku on parempi ilman, sillä pienemmiksi paloiksi kuutioiduissa kurpitsoissa makeaksi paahtunutta pinta-alaa on enemmän.
Kurpitsakeitto: Makean ja suolaisen liitto on vastustamaton
Uunissa pehmeäksi ja makeaksi paahtuneet kurpitsakuutiot ovat valmiita soseutettaviksi sellaisenaan. Kumoa kurpitsakuutiot kattilaan, lisää joukkoon pari tölkkiä kaurakermaa sekä ripaus mausteita ja surauta sauvasekoittimella koko homma soseeksi. Valmista tuli!
Kurpitsakeiton kruunaa rapeiksi paistetut halloumijuustokuutiot. Makean kurpitsan ja suolaisen juuston makuliitto on kerrassaan koukuttava.
Psssst! Jos etsit lisää hyvän mielen kasvissosekeittoja, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä ohjeet:
- Paahdettu paprikakeitto
- Punajuuri-vuohenjuustokeitto
- Paprika-linssikeitto
- Bataattikeitto
- Tomaatti-vuohenjuustokeitto


Kurpitsakeitto ja halloumijuustoa
Raaka-aineet
Kurpitsakeitto
- 1 kg myskikurpitsaa kuorittuna 2 keskikokoista, yht. noin 2 1/2 kg kuorimatonta myskikurpitsaa
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl za'atar-mausteseosta
- 1 tl suolaa
- 2 tlk (à 2 1/2 dl) kaurakermaa
- 1 rkl tummaa siirappia
- 1/4 tl chilijauhetta
Paistetut halloumikuutiot
- 1 pkt (200 g) halloumijuustoa
- öljyä paistamiseen
Valmistusohjeet
- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Kuori ja kuutioi kurpitsat. Lisää oliiviöljy ja za’atar-mausteseos. Levitä kurpitsat leivinpaperilla vuoratun uuninpellin päälle ja paahda noin 30 min.
- Paista sillä välin halloumijuustokuutiot. Kuutioi juusto. Kuumenna öljy pannulla ja paista halloumijuustokuutiot kauniin kullan ruskeiksi. Siirrä syrjään odottamaan.
- Kaada paahtuneet kurpitsakuutiot kattilaan, lisää kaurakerma, siirappi ja ripaus chilijauhetta. Soseuta. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
- Tarjoa kurpitsakeitto paistettujen halloumijuustokuutioiden kera.
Kurpitsakeiton alkuperäinen ohje: Jotain maukasta -ruokablogi.