Etusivu » Vegaaniset pinaattiletut – arkiruokien aatelinen onnistuu vaivatta myös itse tehden

Vegaaniset pinaattiletut – arkiruokien aatelinen onnistuu vaivatta myös itse tehden

Vegaaniset pinaattiletut ovat todellinen arjen aarre. Vehreät pikkupannarit muuntuvat moneen täytteitä ja lisukkeita vaihtamalla.

vegaaniset pinaattiletut

Pinaattiletut päätyivät ruokaistalle, sillä halusin kokeilla, kuinka kotiruokien suosikki onnistuu vegaanisena. No, kyllä onnistuu ja vehreät letut maistuivat varsin makoisilta. Vegaaniset pinaattiletut ovat kuohkeita, maultaan makoisia ja letut pysyivät hyvin kasassa paistettaessa.

Kokosin alle muutaman vinkin, joilla sinäkin onnistut pinaattilettujen paistossa.

Vispilälle töitä

Lettutaikinaa valmistaessa kannattaa kaivaa esille iso kulho ja tukeva pallovispilä. Sekoita jauhot nesteen joukkoon vähissä erissä koko ajan ahkerasti vispaten, niin vältyt paakuilta. Minä mittasin ensin kaurajuoman kulhoon, lisäsin sitten jauhoja desi kerrallaan ja vispasin taikinan joka välissä tasaiseksi. Öljyn ja pinaatin lisäsin viimeiseksi, nekin huolella sekoittaen. Pienet paakut eivät haittaa, sillä ne katoavat kyllä kun annat taikinan turvota ennen paistamista.

Vaihtoehtoisesti voi valmistaa taikinan myös tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Tämä on erityisen kätevää, jos pakastepinaatin sijaan käytätkin tuoretta pinaattia.

Jauhoilla on väliä

Parhaat vegaaniset pinaattiletut valmistuvat vehnä- ja ohrajauhojen sekoituksesta. Voit toki käyttää myös pelkkiä vehnäjauhoja. Vegaaninen lettutaikina on koostumukseltaan perinteistä hieman paksumpi, jota letut pysyvät paistettaessa paremmin kasassa.

Anna taikinan turvota puolisen tuntia ennen paistamista. Tällä välin ehdit valmistaa täytteet ja muut lisukkeet.

Malttia paistoon

Vegaaniset pinaattiletut on helpointa paistaa pinnoitetulla paistinpannulla pienessä määrässä rypsiöljyä. Taikinasta onnistuvat sekä isot räiskäleet että pienet pikkupannarit. Paras paistolämpö on melko kuuma, noin 2/3 täydestä tehosta. 

Malta antaa lettujen paistua kaikessa rauhassa. Vegaaniset pinaattiletut ovat valmiita käännettäviksi, kun pinta on kauttaaltaan hyytynyt ja reunat hieman rapeutuneet. Kurkkaa vielä alapuolelle. Jos väri on kauniin kullanruskea, on lettu valmis käännettäväksi.

Ohut, hieman taipuisa metallilasta on näppärä apuväline lettujen kääntämiseen. Oma ehodttomasti paras paistinlastani on mummon perintöaarre ja vuosia vanha. Jos käytät pinnoitettua pannua, varo naarmuttamasta pannun pintaa.

Mitä täytteeksi vegaanisille pinaattiletuille?

Testailin vegaanisten pinaattilettujen kanssa erilaisia täytteitä, sillä pelkkä puolukkasurvos on makuuni kovin köykäinen. Yhdeksi parhaista täytevaihtoehdoista osoittautui savustetusta tofusta sekä vegaanisesta ranskankermasta sekoitettu tahna. Supersimppeli ja ruokaisa savutofutahna valmistui yhdessä hujauksessa lettutaikinan turvotessa kulhossaan.

Jos olet lettujen ja pananreiden ystävä, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

savutofutahna

Vegaaniset pinaattiletut

Vegaaniset pinaattiletut ovat todellinen arjen aarre. Vehreät pikkupannarit muuntuvat moneen täytteitä ja lisukkeita vaihtamalla.
Valmistelut 10 minutes
Kypsennys 15 minutes
Aika yhteensä 55 minutes
Kategoria Arkiruoka
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 1 ps (150 g) pakastepinaattia sulatettuna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl ohrajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 5 dl kaurajuomaa
  • 2 rkl rypsiöljyä + lisää paistamiseen

Valmistusohjeet
 

  • Sekoita keskenään kuivat aineet. Mittaa kulhoon kaurajuoma. Lisää jauhoseos pienissä erissä koko ajan vispaten. Lisää öljy sekä pinaatti. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia.
  • Kuumenna öljy lettupannulla ja kaada taikinaa pannulle noin 2 rkl. Paista pinaattilettuja muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pinta on saanut hieman väriä.
  • Tarjoa vegaaniset pinaattiletut esimerkiksi savutofutahnan kanssa.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!