Pitasalaatti
Pitasalaatti on kuin Lähi-idän nachopelti. Rapeat pitasipsit ja yltäkylläiset täytteet nautitaan rennosti sormin syöden.

Pitasalaatti kootaan nachopellin tapaan, mutta texmex-herkkujen sijaan tämä raikas ja ruokaisa vegemättö saa ylleen Lähi-idän suuntaan nojaavia täytteitä: mehevää munakoiso-soijarouhemuhennosta, samettista tahinikastiketta sekä rubiininhohtoisia granaattiomenan siemeniä. Kombo on täydellinen, kun sen viimeistelee vielä tuoreella mintulla ja nauttii rennosti sormin syöden.
Pitasalaatti kannattaa koota juuri ennen tarjoilua, sillä pitasipsit tuppaavat pehmentyä täytteiden alla. Ja ehdottomasti parhaimmillaan ne ovat juurikin rapean rapsakoina.
Koukuttavan hyvät pitasipsit tehdään aivan kuten suositut nachotkin. Leivät leikataan kolmioiksi ja paahdetaan uunissa öljyllä siveltyinä sekä kevyesti suolalla maustettuina. Samalla uunin lämmityksellä paahtuvat kätevästi myös munakoisot, jotka sujautetaan lopuksi tomaattisen soijarouhekastikkeen lempeään syleilyyn.
Tämän ruoan raaka-ainelista on pidempi, mitä arkiruoille yleensä soisin, mutta valtaosa tarvittavista tykötarpeista on mausteita sekä muita kuivakaapin taviksia, ja muutoinkin ruoka valmistuu yllättävän helposti.
Tahinikastike tehdään sekoittamalla ainekset yhteen ja munakoisotkin paahtuvat uunissa melkein itsekseen. Granaattiomenan siemenet on vaivattomin irrottaa, kun leikkaat hedelmän lohkoiksi ja kaiverrat siemenet käsin. Ainakaan itse en lämpene hedelmän kopsuttelulle. Siitä syntyy vain sotkua.
Ruokaisa Lähi-idän pitasalaatti maistuu erityisesti viikonlopun leffaillan herkkuna. Jos kaipaat lisää rentoa perjantai-illan syötävää, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä makoisat reseptit:
- Vegaaninen nachopelti
- Nyhtötortillat
- Vöner-pitaleipä
- Kasvisiskender
- Nachodippi
- Härkis flat bread
- Kukkakaali-texmexpelti

Pitasalaatti
Raaka-aineet
Pitasipsit
- 4 pitaleipää
- n. 3 rkl öljyä
- n. 1/2 tl suolaa
- (1 rkl za'atar-mausteseosta)
Munakoiso-soijarouhekastike
- 1 munakoiso
- 3+2 rkl öljyä
- 1/2+1/4 tl suolaa
- 1 sipuli
- 3 valkosipulinkynttä
- 2 dl soijarouhetta
- 2 rkl soijakastiketta
- 2 dl vettä
- 2 tl jauhettua juustokuminaa
- 2 tl jauhettua korianteria
- 1 tl kanelia
- 1/2 tl kardemummaa
- 3 rkl tomaattipyreetä
- 1 tlk (400 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja
- 1 rkl punaviinietikkaa
- 1/4 tl rouhittua mustapippuria
Tahini-jogurttikastike
- 2 dl paksua gurttia esim. Oatly Turkkilainen tai Alpro Greek Styke NoSugars
- 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
- 1-2 rkl vaaleaa tahinia
- 1 rkl sitruunamehua
- 1/4 tl suolaa
Lisäksi
- 1 pienen granaattiomenan siemenet
- 1 pieni tuoretta minttua
- 1 dl pinjansiemeniä paahdettuna
Valmistusohjeet
- Kuutioi munakoiso parin sentin kuutioiksi. Sekoita joukkoon 3-4 rkl öljyä ja mausta puolikkaalla teelusikallisella suolaa. Paahda munakoisot 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet väriä.
- Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna 2 rkl öljyä pannulla ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja soijarouhe. Paista sekoitellen minuutti tai kaksi. Lisää soijakastike ja sitten 2 dl vettä pienissä erissä.
- Kun vesi on imeytynyt rouheeseen, sekoita joukkoon tomaattipyree ja kuivamausteet. Paista sekoitellen pari minuuttia. Lisää säilötyt kirsikkatomaatit. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja anna muhia hissukseen kannen alla.
- Nosta paahtuneet munakoisot uunista ja sekoita ne tomaattikastikkeen joukkoon. Anna kastikkeen muhia hissukseen, kunnes ruoan muut komponentit ovat valmiita. Lisää lopuksi punaviinietikka ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja mustapippurilla.
- Halkaise pitaleivät ja leikkaa kolmioiksi. Asettele kolmiot leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Sivele pintaan öljyä ja mausta suolalla sekä halutessasi za'atar-mausteseoksella. Paahda 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes leivät ovat rapeita ja saaneet paahtunutta väriä.
- Valmista tahinikastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
- Irrota granaattiomenasta siemenet. Hienonna minttu. Paahda pinjansiemenet uunin jälkilämmössä.
- Kokoa pitasalaatti levittämällä pitasipsit laakealle vadille. Kauho päälle munakoiso-soijarouhekastiketta, lisää tahinikastiketta ja viimeistele granaattiomenen siemenillä, tuoreella mintulla sekä paahdetuilla pinjansiemenillä.
