Etusivu » Pannukiusaus

Pannukiusaus

Pannukiusaus on loistava arkiruoka silloin, kun aikaa tai intoa pilkkomiselle ja hauduttelulle ei ole. Puolen tunnin arkiruoka valmistuu vaivatta yhden pannun taktiikalla.

pannukiusaus

Pannukiusaus on kiusauksen ja pyttipannun välimuoto ja kerrassaan nerokas arkiruoka, sillä veitsen kanssa tarvitsee heilua vain sen verran, että saa paprikan palasiksi. Mausteita tarvitaan kourallinen ja tiskiä tulee yhden pannun verran. Kiinnostuitko? Lue ihmeessä lisää!

Pannukiusaus sai alkunsa, kun kesän loppupuolella kyselin teidän arkiruokabravuurejanne. Eräs teistä vinkkasi, että valmis peruna-sipulisekotus sopii vallan mainiosti myös pannulla paistettavaksi. Kuinka nerokasta! Tätä vinkkiä oli pakko päästä testaamaan myös käytännössä.

Pian törmäsin pannukiusauksen ohjeeseen myös Meillä Kotona -sivustolla. Siinä ruoka rikastettiin kinkkusuikaleilla, muutoin idea oli varsin sama. Oma pannukiusaukseni mukailee vöner-kiusausta, joka lukeutuu omiin suosikkiarkiruokiini.

Perinteisistä kiusauksista poiketen pannukiusaus tehdään nimensä mukaan pannulla. Aikaa ruoan valmistukseen kuluu alle puoli tuntia ja tiskiä kertyy yhden pannun, veitsen ja leikkuulaudan verran. Idea on paistaa pannulla paprikaa, kumota sitten joukkoon pussillinen vegekebab-lastuja, kuten Vöneriä tai Muu Vebab-lastuja. Hetken kuluttua mukaan kumotaan myös pussillinen peruna-sipulisekoitusta sekä tölkki kaurakermaa. Mausteeksi riittää ripaus savupaprikajauhetta ja ripaus suolaa. Hetken hauduttelu ja sitten jo syödään.

Toki pannukiusausta voi tuunata lähes loputtomiin kaapin sisällön ja omien makumieltymysten mukaan. Myös valmiiksi maustetuilla kaurakermoilla ruokaan on helppo saada uutta makua ja meininkiä. Arkiruoanlaitossa oikopolut ja ohituskaistat ovat enemmän kuin sallittuja.

Jos kaipaat lisää arkiruokainspraatiota, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

pannukiusaus
pannukiusaus

Pannukiusaus

Pannukiusaus on loistava arkiruoka silloin, kun aikaa pilkkomiselle ja hauduttelulle ei ole. Puolen tunnin arkiruoka valmistuu vaivatta yhden pannun taktiikalla. 
Valmistelut 5 minutes
Kypsennys 15 minutes
Aika yhteensä 20 minutes
Kategoria Arkiruoka
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 1 punainen paprika
  • 1 pkt (n. 200 g) seitankebablastuja esim. Vöner tai Muu Vebab-lastu
  • öljyä paistamiseen
  • 1 pss (500 g) peruna-sipulisekoitusta
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tlk (2 1/2 dl) kaurakermaa
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria

Valmistusohjeet
 

  • Paloittele paprika.
  • Kuumenna öljy pannulla. Paista paprikaa pari minuuttia. Lisää seitankebab ja jatka paistamista, kunnes kebablastut ovat rapsakoita ja paprika hieman pehmennyt.
  • Lisää peruna-sipulisekoitus ja kuullota välillä käännellen, kunnes suikaleet ovat sulaneet. Lisää kaurakerma sekä savupaprikajauhe ja anna hautua kannen alla 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!