Etusivu » Kurpitsasalaatti

Kurpitsasalaatti

Kurpitsasalaatti on syksyn lemppariruoka. Makeaksi paahdetut kurpitsat saavat seurakseen veikeän kastikkeen, linssejä, taateleita ja pähkinöitä.

kurpitsasalaatti

Jos lokakuu olisi kasvis, olisi se kiistatta kurpitsa. Lokakuussa kannattaa siis ehdottomasti herkutella kurpitsalla, mutta ihanaa se on lähes ympäri vuoden. Talvikurpitsoiden sesonki alkaa syyskuussa ja jatkuu aina loppusyksyyn asti. Hyvin säilyvänä kasviksena talvikurpitsoita on yleensä kaupoissa tarjolla pitkälle kevääseen asti.

Yksi parhaista tavoista hyödyntää talvikurpitsa, on paahtaa se uunissa makeaksi. Kurpitsan käsittely ei ole helpoimmasta päästä, sillä kyseessä on varsin kovakuorinen kaveri. Tarvitset tukevan leikkuulaudan, terävän veitsen sekä hieman ruista ranteeseen.

Tähän kurpitsasalaattiin voi hyödyntää joko pyöreää hokkaidokurpitsaa tai soikeaa myskikurpitsaa. Paloittele kurpitsa reilun suupalan kokoisiksi paloiksi, pöyhi pintaan öljyä sekä suolaa ja paahda uunissa makeaksi.

Kurpitsan kaveriksi sujautetaan linssejä, taateleita ja saksanpähkinöitä sekä superherkullinen kastike, jota piristävät punasipuli, fenkolin- ja korianterinsiemenet sekä loraus seesamiöljyä.

Ainekset kootaan raikkaalle salaattipedille ja asetetaan tarjolle. Kurpitsasalaatti sopii lounaaksi sellaisenaan rapeakuorisen leivän kera, mutta yhtä hyvin sen voi tarjota muiden ruokien lisukkeena.

Blogin arkistosta kannattaa kurkata myös nämä herkulliset kurpitsareseptit:

kurpitsasalaatti

Kurpitsasalaatti

Kurpitsasalaatti on syksyn lemppariruoka. Makeaksi paahdetut kurpitsat saavat seurakseen veikeän kastikkeen, linssejä, taateleita ja pähkinöitä.
Valmistelut 20 minutes
Kypsennys 30 minutes
Aika yhteensä 50 minutes
Kategoria Salaatit
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 1 myski- tai hokkaidokurpitsa
  • 2 rkl öljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 dl belugalinssejä (raakoja) + vettä keittämiseen (tai 1 tlk säilykelinssejä)
  • 1 ps salaattisekoitusta
  • 1 dl taateleita paloiteltuna
  • 1 dl saksanpähkinöitä kevyesti rouhittuna

Kastike

  • 1 pieni punasipuli
  • 1/2 dl rypsiöljyä
  • 2 rkl paahdettua seesamiöljyä
  • 2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 rkl korianterinsiemeniä
  • 1 rkl fenkolinsiemeniä
  • 1/4 tl rouhittua mustapippuria
  • 2 rkl limetin- tai sitruunamehua

Valmistusohjeet
 

  • Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Jos käytät säilykelinssejä, huuhtele ja valuta ne siivilässä.
  • Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja rihmasto. Kuori ja kuutioi kurpitsa. Levitä palat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, pirskottele pintaan öljy ja suola. Pöyhi sekaisin. Paahda 225-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes kurpitsa on pehmeää ja paahtunutta.
  • Valmista kastike. Kuori ja hienonna sipuli. Murskaa korianterin- ja fenkolinsiemenet morttelissa. Sekoita kaikki ainekset yhteen.
  • Kokoa salaatti. Levitä pohjalle salaattisekoitus, lisää kurpitsakuutiot, linssit, taatelit, saksanpähkinät ja kastike. Pöyhi sekaisin. Tarjoa heti.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!