Etusivu » Kurpitsacurry

Kurpitsacurry

Kurpitsacurry on ehkä parasta, mitä kurpitsasta voi tehdä. Samettisen pehmeä kurpitsacurry on kuin lämmin halaus sisältä päin.

kurpitsacurry

Kurpitsacurry on porissut lokakuun aikana kattilassa kerran jos toisenkin. Sen koostumus on ihanan samettinen, maku lempeän tulinen – juuri sellainen, mitä lokakuun viimassa on erityisen paljon himoinnut. Juju on keittää currya niin pitkään, että kurpitsakuutiot muuttuvat läpeensä pehmeiksi ja saostavat kastikkeen samettiseksi. Kookosmaito tekee mausta täyteläisen ja chili tuo annokseen sopivasti potkua. 

Kurpitsacurry onnistuu niin myski- kuin hokkaidokurpitsastakin. Itse käytin omaa suosikkiani eli hokkaidokurpitsaa. Se on väriltään valloittavan oranssi ja kypsennettynä maku muuttuu ihanan makeaksi. 

Hokkaidokurpitsan käsittely ei poikkea juuri myskikurpitsan käsittelystä: halkaise kurpitsa, kaavi siemenet sekä rihmasto ja kuori sitten pintaa peittävä kova kuori esimerkiksi tukevan veitsen avulla. Malto on onneksi mukavan pehmeä ja se kannattaa kuutioida noin parin kolmen senttimetrin paloiksi. 

Kurpitsakuutiot paistetaan kattilassa mausteiden kanssa ja keitetään sitten pehmoisiksi kookoskerman kera. Curryn voi rikastaa esimerkiksi kikherneillä, itse paistoin kaveriksi tofukuutioita. Tofut kannattaa paistaa erillisellä pannulla rapsakoiksi ja lisätä valmistuksen loppuvaiheessa curryyn imaisemaan ihania makuja itseensä.

Tarjoa kurpitsacurry riisin, ruokakauran tai ohrahelmien kera ja kruunaa annos halutessasi pähkinöillä sekä tuoreilla yrteillä.

Psssst! Kaipaatko lämpimiä syys- ja talvipäivän ruokia? Kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

kurpitsacurry
kurpitsacurry

Kurpitsacurry

Kurpitsacurry on ehkä parasta, mitä kurpitsasta voi tehdä. Samettisen pehmeä kurpitsacurry on kuin lämmin halaus sisältä päin.
Valmistelut 15 minutes
Kypsennys 30 minutes
Aika yhteensä 45 minutes
Kategoria Arkiruoka
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulikynttä
  • 1 rkl inkivääriä
  • 1 chili
  • öljyä paistamiseen
  • 500 g hokkaido- tai myskikurpitsaa
  • 1 rkl keltaista currytahnaa
  • 1 tl garam masalaa
  • 1/2 tl kurkumaa
  • 3 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
  • 1 dl vettä
  • 1 tlk (200 ml) kookoskermaa
  • 1/2 limetin mehu
  • 1/2-1 tl suolaa
  • 1 pkt (n. 300 g) tofua
  • öljyä paistamiseen
  • 1 rkl soijakastiketta

Valmistusohjeet
 

  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri. Hienonna chili. Halkaise kurpitsa, poista siemenet, kuori ja kuutioi malto.
  • Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuli, inkivääri ja chili raukeiksi. Lisää kurpitsakuutiot Paista vielä hetki. Lisää currytahna, tomaattipyree ja kuivamausteet jatka paistamista vielä muutama minuutti.
  • Kaado tomaattimurska ja vesi kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia hissukseen kannen alla välillä sekoitellen, kunnes kurpitsa on aivan pehmeää.
  • Curryn hautuessa viipaloi tofu, kuivaa pinta ja leikkaa tofu kuutioiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista tofu rapeaksi. Siirrä pannu syrjään ja lisää soijakastike. Sekoita niin, että soijakastike imeytyy tasaisesti tofuun.
  • Lisää tofukuutiot curryn joukkoon. Anna muhia vielä viitisen minuuttia. Mausta limetinmehulla ja suolalla. Tarkista maku. Tarjoa kurpitsacurry riisin, ruokakauran tai ohrahelmien kera.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!