Etusivu » Uuniriisipuuro

Uuniriisipuuro

Uuniriisipuuro on paitsi superhyvää, myös ihanan helppo tehdä. Riisipuuro uunissa hautuu pienellä vaivalla joulun todelliseksi luksuspuuroksi.

uuniriisipuuro

Riisipuuro kuuluu jouluun, mutta kattilassa hauduttelun sijaan sen voi mainiosti valmistaa myös uunissa. Uuniriisipuuro on siitä näppärä, ettei se pala pohjaan.

Uuniriisipuuro on koostumukseltaan kattilassa keitettyä aavistuksen jämäkämpää, mutta ainakin omaan makuuni juuri täydellistä. Nesteen ja suurinmoiden suhteella voit vaikuttaa puuron koostumukseen. Toki puuro on myös sitä jämäkämpää, mitä kauemmi sitä uunissa hauduttelet. 175-asteisessa uunissa puuro hautuu syöntikuntoon noin puolessatoista tunnissa. Siinä ajassa ennättää vielä köllötellä hyvän tovin sohvannurkassa. Reippaimmat piipahtavat ulkona lenkkeilemässä ja saapuvat parahiksi herkkupuuron ääreen nautiskelemaan.

Itse valmistan puuron yleensä tummasta puuroriisistä, jossa on valkoiseen sisareensa verrattuna hintsun enemmän kuitua, jota maussa (tai värissä) ei juuri huomaa. Tummaa puuroriisiä löytyy ainakin Risellan valikoimasta.

Uuniriisipuuro saa vaihtelua ja uutta jujua erilaisilla kasvijuomilla. Kaurajuomaan valmistuu varsin perinteisen makuinen riisipuuro uunissa, vaikka väri onkin siitä valmistettuna melko ruskea. Valitse mieluiten rasvainen kaurajuoma, jonka tunnistat barista-merkinnästä. Se tuo makuun ja koostumukseen herkullista pehmeyttä ja täyteläisyyttä. Kokeilunhaluinen valitsee eksoottista kookosta. Riisijuoma puolestaan on kasvijuomista ehkä neutraalein ja lähinnä lehmän maitoa. Kokeilemalla löydät juuri oman suosikkisi.

riisipuuro uunissa

Todellisen luksuspuuron loihdit lisäämällä uunivuoan pohjalle reilun nokareen voita tai kasvipohjaista margariinia. Nosta vuoka uuniin lämpiämään ja lisää muut aineet, kun rasva on sulanut. Sujauta mukaan myös kanelitanko herkullista jouluista makua tuomaan.

Uuniriisipuuro maistuu perinteiseen tapaan kaneli-sokerin sekä voinokareen kera, mutta ihan erityistä herkkua on taateleista, pähkinävoista ja kasvijuomasta surautettu karamellimainen kastike, joka sopii riisipuuron päälle kuin nakutettu. Valitse kaupasta tuoreita taateleita kuivatuotteiden sijaan ja makuelämys on taattu.

Uunissa valmistuu monta muutakin herkkupuuroa. Kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

uuniriisipuuro

Uuniriisipuuro

Uuniriisipuuro on paitsi superhyvää, myös ihanan helppo tehdä. Ainekset kaadetaan uunivuokaan ja nostetaan uuniin muhimaan. Sitten voikin vain odotella herkkupuuron valmistumista.
Valmistelut 5 minutes
Kypsennys 1 hour 30 minutes
Aika yhteensä 1 hour 35 minutes
Kategoria Aamu- ja välipalat, Joulu
Annokset 4

Raaka-aineet
  

Uuniriisipuuro

  • 25 g voita tai margariinia
  • 1 l mieleistäsi kasvijuomaa
  • 2 dl (tummaa) puuroriisiä
  • 1 kanelitanko
  • 1 tl suolaa

Taatelikinuski

  • 10 pehmeää tuoretta taatelia
  • n. 1/2 dl haluamaasi kasvijuomaa
  • 1 rkl pähkinävoita esim. maapähkinä
  • 1/4 tl suolaa

Lisäksi tarjoiluun

  • karpaloita tai puolukoita
  • piparkakkuja murusteltuna

Valmistusohjeet
 

Uuniriisipuuro

  • Laita rasva syvän uunivuoan pohjalle ja laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Nosta vuoka uuniin niin, että rasva sulaa.
  • Kun rasva on sulanut, mittaa loput puuron ainekset vuokaan, sekoita, nosta vuoka uuniin ja anna riisipuuron hautua uunissa noin 1,5 tuntia, kunnes se paksuuntuu. Jos pinta tummuu liikaa, peitä vuoka esimerkiksi foliolla.
  • Tarjoa uuniriisipuuro sellaisenaan karpaloiden tai puolukoiden, taatelikinuskin ja piparimurujen kanssa.

Taatelikinuski

  • Poista taateleista kivet.
  • Lisää kaikki ainekset korkeaan kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää kasvijuomaa sen verran, että koostumus on mieleisesi.
  • Nauti uuniriisipuuron kaverina (tai herkuttele lähes minkä kanssa tahansa).

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!