Tuorepuuro
Tuorepuuro tekeytyy aamu- tai välipalaksi itsekseen kokonaan ilman keittämistä. Sekoita vain ainekset yhteen, nosta puuro jääkaappiin ja nauti seuraavana aamuna sellaisenaan tai erilaisilla höysteillä tuunattuna.

Tuorepuuro on kätevä aamupala, sillä se valmistuu ilman keittämistä. Erityisen raikasta syötävää se on keväällä ja kesällä, jos lämmin kaurapuuro tuntuu liian raskaalta tai tukalalta. Rasiaan tehty tuorepuuro on myös helppo napata mukaan työpaikalle aamiaiseksi, välipalaksi treenien jälkeen tai miksei jopa lounaaksi.
Kokosin alle vinkit tuorepuuron valmistukseen sekä blogini parhaat reseptit.
Tuorepuuro: Kerralla reilu satsi
Tuorepuuro säilyy hyvänä jääkaapissa muutaman päivän, joten sitä kannattaa ehdottomasti tehdä kerralla reilu satsi. Puuron väri saattaa säilytyksen aikana hieman kärsiä, mutta pieni sekoitus saa sen näyttämään jälleen salonkikelpoiselta.
Tuorepuuron valmistus
Helppo tuorepuuro syntyy vain muutamasta raaka-aineesta. Tarvitset nestettä, hiutaleita sekä ripauksen mausteita.
Tuorepuuron kaava
Tuorepuuroa voi muunnella loputtomiin, mutta peruskaava on yksinkertainen. Tarvitset:
- 2 desiä nestettä
- 1 desi kaurahiutaleita
- mausteita maun mukaan
- (1 rkl chiansiemeniä)
Desilitran nestettä voi halutessaan korvata paksulla gurtilla tai vaikka rahkalla. Myös soseutettua banaania tai muuta hedelmäsosetta voi käyttää, jos puurosta haluaa koostumukseltaan hieman paksumpaa tai mausta hieman raikkaamman. Myös chiansiemenet tekevät tuorepuurosta hieman kiinteämmän.
Tuorepuuro: Vaihtelua pienellä vaivalla
Tuorepuuro on siitä nerokas, että sen aineksia voi vaihdella lähes loputtomiin. Tuorepuuron pohjaksi sopii melkein mikä vain neste. Itse suosin kaurajuomaa, mutta myös muut kasvijuomat tai vaikkapa mehu tai marjakeitto sopiva käytettäviksi. Halutessasi voit korvata puolet nesteestä esimerkiksi gurtilla, soijarahkalla tai vaikkapa hedelmä- tai marjasoseella.
Hiutaleiksi sopivat samat hiutaleet kuin suosikkipuuroosikin. Kaura on oma lempparini, mutta myös speltti- ja moniviljahiutaleet maistuvat mainioilta. Gluteeniton tuorepuuro tehdään gluteenittomista kaurahiutaleista.
Erilaiset pähkinät ja siemenet ovat hyvä lisä tuorepuuron joukkoon ja ne tuovat rakenteeseen ihanaa rouheutta. Marjojen ja hedelmien avulla puuroon saa makua ja raikkautta. Jos kaipaat astetta överimpää herkkua, rouhi mukaan hieman suklaata tai piristä puuroa vaikka kuivatuilla hedelmillä. Myös erilaiset pähkinätahnat ovat herkullinen lisä tuorepuurossa.
Kaneli, inkivääri, vanilja, kookoshiutaleet, erilaiset marjarouheet tai vaikkapa lakritsijauhe sopivat myös tuorepuuron mausteeksi. Jos aamulla on aikaa ja viitseliäisyyttä, koristele tuorepuuro hedelmillä, marjoilla tai pähkinöillä. Nam!
Kokosin alle suosikkituorepuurojen reseptit. Nappaa näistä lisää inspiraatiota.

Tuorepuuro vadelmista
Vadelmatuorepuuro on tuorepuuroista ehkä suosikkini. Se saa makeutta banaanista ja vaahterasiirapista sekä herkullisen makulisän vaniljasta.
Ohje: Vadelmatuorepuuro

Omenatuorepuuro
Omenatuorepuuro maistuu suloisesti syksyltä. Kaneli ja kardemumma loihtivat herkkuun omenapiirakan maun.
Ohje: Omenatuorepuuro

Tuorepuuro mustikoista
Mustikkatuorepuuro onnistuu vallan mainiosti pakastemarjoista, mutta erityisen ihanaa se on mustikka-aikaan tuoreista, vastapoimituista marjoista valmistettuna. Puurossa on sattumina siemeniä, mutta halutessasi voit lisätä sekaan vielä kourallisen tuoreita marjoja ennen syöntiä. Raikkaana suussa poksahtelevat mustikat tekevät makuelämyksestä täydellisen. Valmistin puuron Alpron vaniljan makuiseen soijajuomaan, joka tuo puuroon ihanan jälkiruokamaisen makulisän.
Ohje: Mustikkatuorepuuro

Veriapplsiinituorepuuro
Veriappelsiintuorepuuro on alkuvuoden sesonkiherkku. Makean raikas appelsiinimehu on herkullinen pohja tuorepuurolle.
Ohje: Veriappelsiinituorepuuro
Kiitos vinkeistä 🤗 Hyvä muistutus taas, miten arki helpottuu. Ja terveellistäkin vielä 👌