Spagettivuoka
Spagettivuoka valmistuu pienellä vaivalla ja tiskiä säästäen yhden vuoan taktiikalla. Aktiivista kokkausaikaa kuluu viitisen minuuttia, uuni hoitaa loput työt.

Spagettivuoka on kuluneen vuoden aikana ollut kokkauslistallani tasaiseen tahtiin. Mainiossa arjen vuokaruoassa ihastuttaa niin vaivattomuus, muunneltavuus kuin makukin. Idea on kypsentää raaka spagetti ja tykötarpeet uunivuoassa mehevän tomaattikastikkeen syleilyssä.
Tätä ruokaa olen tehnyt aina fiiliksen mukaan hieman ohjetta maun ja kaapin sisällön mukaan tuunaten. Yleensä mukana on ollut linssejä tai papuja sekä höysteenä aurinkokuivattuja tomaatteja. Sitten huomasin, kuinka Ruokakonttuuri oli lisännyt omaan spagettivuokaansa valmiita kasvispyöryköitä. Kuinka nerokasta!
Tässä siis oma versioni spagettivuoasta, joka valmistuu ihanasti mutkia oikoen valmista tomaattipastakastiketta sekä kasvispyöryköitä apuna käyttäen.
Yhden vuoan spagettivuoka
Aloita ruoan valmistus mittaamalla uunivuoan pohjalle tilkka öljyä sekä raaka pasta. Voit käyttää spagettia, mutta oma suosikkini on hieman spagettia paksumpi tagliatelle. Kumoa mukaan tomaattipastakastike, vesi, kerma ja kirsikkatomaatit. Sekoita sen verran, että kastikkeen ainekset hieman sekoittuvat ja lisää päälle kasvispyörykät. Voit käyttää mitä tahansa vegepyöryköitä. Omia suosikkejani ovat Ikean lihattomat pyörykät sekä Apetitin kasvisjauhispyörykät.
Kun kaikki ainekset ovat vuoasta, nosta ruoka uuniin kypsymään noin 50 minuutiksi. Sekoita aineksia muutaman kerran kypsennyksen aikana, jotta pastakerät avautuvat ja ruoka kypsyy tasaisesti.
Parasta spagettivuoka on tovin levättyään ja maistuu mainiolta myös seuraavana päivänä yön jääkaapissa hengattuaan.
Jos kaipaat lisää arjen helppoja pelastajareseptejä, blogin arkistosta kannattaa käydä kurkkaamassa myös nämä mainiot pasta- ja vuokaruokaohjeet:

Spagettivuoka
Raaka-aineet
- 2 rkl öljyä
- 250 g tagliatellepastaa
- 1 tlk (400 g) tomaattipastakastiketta
- 5 dl vettä
- 1 tlk (2 1/2 dl) (juuston makuista) kauraruokakermaa tai muuta kasvipohjaista kermaa
- n. 250 g kasvispyöryköitä esim. Apetit kasvisjauhis
- 250 g kirsikkatomaatteja
Valmistusohjeet
- Voitele uunivuoka öljyllä. Aseta tagliatellekerät tasaisesti uunivuoan pohjalle. Kaada päälle pastakastike, vesi ja kerma. Lisää pyörykät ja tomaatit.
- Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia pari kertaa sekoittaen niin, että pastakerät irtoavat toisistaan. Ruoka on valmis, kun neste on imeytynyt ja pasta on kypsää. Anna levätä 5 minuuttia ennen tarjoilua.

Paljonko vettä tulee? ohjeessa lukee vain ”lisää vesi”, mutta määrästä ei mitään mainintaa.
5 dl vettä. Korjasin ohjeeseen. Kiitos kun huomasit!