Etusivu » Panzanella + itse tehdyt krutongit

Panzanella + itse tehdyt krutongit

Panzanella on italialainen klassikkosalaatti, jonka luksusversio valmistuu uunissa paahtamalla. Paahdettu panzanella vie kielen!

panzanella

Panzanella – voiko herkumpaa salaattia edes olla? Uuni tekee tästä salaatista vielä astetta makoisamman. Makeaksi paahtuneet tomaatit ja rapeat krutongit ovat niin ihania yhdessä, että salaattia kauhoisi kerralla vaikka koko kulhollisen.

Panzanella antaa hävikille huutia

Kuten moni muukin, myös minä olen ihastunut juurileipään ikihyväksi. Rapean, aavistuksen sitkaan kuoren, ja pehmeän, miellyttäävän happaman sisuksen yhdistelmässä on jotain käsittämättömän koukuttavaa. Aika harvoin hyvää juurileipää jää tähteelle, mutta kerran tällainen vahinko pääsi tapahtumaan. Hukkaanhan leivänkannikkaa ei missään tapauksessa kannata heittää.

Kuivahtanut leivänkannikka päätyi ensin krutongeiksi ja edelleen italialaiseksi leipäsalaatiksi eli panzanellaksi. Miellän panzanellan kesäsalaatiksi, joka vaatii onnistuakseen auringon kypsyttämiä ja makeuttamia tomaatteja. Koska makeita tomaatteja on tarjolla vain kesäaikaan, krutonkien kanssa uunin lämpöön päätyivät myös pikkuiset kasvihuoneessa kasvaneet kirsikkatomaatit. Paahtuessaan tomsut nimittäin makeutuvat melkein kuin karkeiksi.

Malta vielä hetki

Mielestäni paras panzanella syntyy niin, että salaatin antaa tekeytyä vartin verran ennen tarjoilua, jotta tomaatit mehustavat ja hieman pehmentävät rapeiksi paahtuneita krutonkeja. Ei liikaa, sillä panzanellassa saa toki olla myös purutuntumaa. Tämä on toki makuasia. Jos tykkäät rouskutella krutongit rapeina, tarjoa salaatti välittömästi.

Kun panzanellan höysti vielä parilla pallolla mozzarellaa ja ruukullisella tuoretta basilikaa, kiilasi panzanella heittämällä suosikkisalaattilistani kärkisijoille. Tästä lähtien juurileipää jätetään kuivahtamaan ihan tarkoituksella. Ja kyllä, oliivithan kuuluvat tietysti myös panzanellaan, mutta omien suosikkiruokieni joukkoon ne eivät lukeudu. Siksi korvasin ne parilla lusikallisella kapriksia. Lisää sinä oliiveja, jos olet niiden ystävä.

Kaipaatko lisää salaatti-inspiraatiota? Kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

paahdettu panzanella

Panzanella

Panzanella on italialainen klassikkosalaatti, jonka luksusversio valmistuu uunissa paahtamalla. Paahdettu panzanella vie kielen!
Valmistelut 10 minutes
Kypsennys 30 minutes
Aika yhteensä 40 minutes
Kategoria Salaatit
Annokset 4

Raaka-aineet
  

Krutongit:

  • 3 viipaletta kuivahtanutta vaaleaa leipää
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
  • 1/4 tl suolaa

Panzanella:

  • 500 g kirsikkatomaatteja
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 pkt (à 125 g) mozzarellajuustoa
  • 1 ruukku tuoretta basilikaa hienonnettuna
  • 2 rkl kapriksia

Valmistusohjeet
 

  • Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  • Tee ensin krutongit: Leikkaa leipäviipaleet kuutioiksi. Levitä kuutiot leivinpaperilla vuoratulla uuninpellille.
  • Sekoita 4 rkl oliiviöljyä, yksi valkosipulinkynsi hienonnettuna ja ripaus suolaa. Valuta seos leipäkuutioiden päälle ja sekoita. Paahda uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes krutongit ovat saaneet hieman väriä ja rapeutuneet. Ole tarkka, varo polttamasta!
  • Puolita kirsikkatomaatit. Sekoita joukkoon 1 rkl oliiviöljyä ja yksi hienonnettu valkosipulinkynsi. Mausta ripauksella suolaa.
  • Siirrä paahtuneet krutongit syrjään ja levitä pellille kirsikkatomaatit. Paahda uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Jäähdytä.
  • Kokoa panzanella sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Anna panzanellan tekeytyä vartin verran ennen tarjoilua, jotta krutongit imaisevat tomaattimehua itseensä ja hieman pehmenevät.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!