Etusivu » Paahdettu kurpitsakeitto
|

Paahdettu kurpitsakeitto

Paahdettu kurpitsakeitto on syksyn suosikkisoppa, joka valmistuu pienellä vaivalla, mutta suurella makunautinnolla.

paahdettu kurpitsakeitto

Paahdettu kurpitsakeitto löytyy lautaseltani takuuvarmasti, kun kesä kääntyy syksyyn ja ensimmäiset kurpitsamöhkäleet ilmestyvät kauppojen vihannesosastolle. Maun paahdettuun kurpitsakeittoon tuo Lähi-idän keittiöstä tuttu za’atar-mausteseos.

Listasin alle omat vinkkini paahdetun kurpitsakeiton valmistukseen sekä ohjeen, jolla hurmaat pöydän ääreen asettuva.

Paahtamalla parasta!

Kurpitsat tunnetaan paksun kuorensa vuoksi hieman hankalasti käsiteltävinä tapauksina. Tukevalla veitsellä ja leikkuulaudalla kurpitsan käsittely käy leikiten.

Kurpitsan voi paahtaa uunissa halkaistuna ja kuorineen tai kuorittuna ja kuutioituna. Itse suosin jälkimmäistä tapaa, sillä mielestäni pienemmiksi paloiksi kuutioiduissa kurpitsoissa makeaksi paahtunutta pinta-alaa ja siten myös makua on enemmän.

Jos paahda kurpitsan puolikkaina, on paahtoaika luonnollisesti hieman pidempi.

Paahdettu kurpitsakeitto: Makean ja suolaisen liitto on vastustamaton

Uunissa pehmeäksi ja makeaksi paahtuneet kurpitsakuutiot ovat valmiita soseutettaviksi sellaisenaan. Kumoa kurpitsakuutiot kattilaan, lisää joukkoon pari tölkkiä kaurakermaa sekä hieman mausteita ja surauta sauvasekoittimella koko homma soseeksi. Valmista tuli!

Maun tähän syksyn suosikkisoppaan tuo Lähi-idän suosikkimaustesekoitukseni za’atar, jossa on muun muassa seesaminsiemeniä sekä kuivattuja yrttejä. Maustesekoituksen voi valmistaa itse tai ostaa kaupasta valmiina. Itse nappaan useamman pussin maustesekoitusta matkaani Hakaniemen hallin pienestä maustekaupasta.

Paahdettu kurptisakeitto: Viime silaus ripotteista

Paahdettu kurpitsakeitto on taivaallista vaikka siltään, mutta kun pinnalle paahtaa vielä halloumijuustokuutioita, on makuelämys täydellinen. Makean keiton ja suolaisen juuston makuyhdistelmä on yksinkertaisesti täydellinen.

Jos kokkaat mieluummin täysin vegenä, voit murustella pinnalle vaikka vegefetaa. Toimii hyvin niinkin.

Psssst! Jos etsit lisää hyvän mielen kasvissosekeittoja, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä ohjeet:

paahdettu kurpitsakeitto ja halloumijuustoa

Paahdettu kurpitsakeitto

Paahdettu kurpitsakeitto saa makuparin suolaisesta halloumijuustosta.
Valmistelut 15 minutes
Kypsennys 40 minutes
Aika yhteensä 55 minutes
Kategoria Arkiruoka, Keitot
Annokset 4

Raaka-aineet
  

Kurpitsakeitto

  • 1 kg myskikurpitsaa kuorittuna 2 keskikokoista, yht. noin 2 1/2 kg kuorimatonta myskikurpitsaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl za'atar-mausteseosta
  • 1 tl suolaa
  • 2 tlk (à 2 1/2 dl) kaurakermaa
  • 1 rkl tummaa siirappia
  • 1/4 tl chilijauhetta

Paistetut halloumikuutiot

  • 1 pkt (200 g) halloumijuustoa
  • öljyä paistamiseen

Valmistusohjeet
 

  • Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  • Kuori ja kuutioi kurpitsat. Lisää oliiviöljy ja za’atar-mausteseos. Levitä kurpitsat leivinpaperilla vuoratun uuninpellin päälle ja paahda noin 30 min.
  • Paista sillä välin halloumijuustokuutiot. Kuutioi juusto. Kuumenna öljy pannulla ja paista halloumijuustokuutiot kauniin kullan ruskeiksi. Siirrä syrjään odottamaan.
  • Kaada paahtuneet kurpitsakuutiot kattilaan, lisää kaurakerma, siirappi ja ripaus chilijauhetta. Soseuta. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
  • Tarjoa kurpitsakeitto paistettujen halloumijuustokuutioiden kera.

Kurpitsakeiton alkuperäinen ohje: Jotain maukasta -ruokablogi.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!