Etusivu » Gnocchipannu – kevään iisein herkku
|

Gnocchipannu – kevään iisein herkku

Gnocchipannu on ihanan raikas ja nopea kevätruoka. Makoisat perunapallerot ovat parhaimmillaan pannulla rapeiksi paistettuna.

parsa-gnocchipannu

Gnocchipannu lienee yksi kevään iiseimmistä ja herkuimmista pikaruoista. Anna kun selitän.

Gnocchipannu valmistuu yhden pannun taktiikalla

Parsalla ja fetajuustolla rikastettu gnocchipannu valmistuu yhden pannun taktiikalla, mutta eri komponentit kannattaa kuitenkin paistaa osissa. Aloita pinjansiemenistä, sillä ne paahdetaan vain nopeasti kuivalla pannulla niin, että pinta saa hieman väriä ja maku syvyyttä. Paahtuneet siemenet siirretään pannulta syrjään odottelemaan muun ruoan valmistumista.

Jos pinjansiementen hinta hirvittää, korvaa ne edullisemmilla auringonkukansiemenillä tai vaikkapa cashewpähkinöillä. Pieni rapea lisä ja pähkinäinen vivahde on kuitenkin tässä ruoassa omiaan, joten kokonaan niitä ei kannata jättää pois.

Seuraavaksi pannulle lisätään parsa.

Vihreää väriä kevääseen

Kaikki vihreä on vetänyt minua puoleensa koko kevään: herneet, erilaiset yrtit, pinaatti, lehtikaali ja varhaiskaali ovat löytäneet lautaselleni päivittäin muodossa tai toisessa. Parsaa olen ennättänyt syödä jo useamman nipun. Sen maku ja valmistuksen helppous vetävät magneetin lailla puoleensa. Parsa on parasta kun sen paistaa pannulla suupalan kokoisina paloina. Näin maku säilyy intensiivisenä, ja nuput sekä eri paksuiset varret on helpoin kypsentää tasaisesti haluttuun kypsyysasteeseen. 

Tee siis näin: Nappaa parsasta kiinni kaksin käsin. Taivuta vartta kaarelle, jolloin se napsahtaa automaattisesti poikki oikeasta kohdasta eli kuivan ja kovan sekä mehevän ja taipuisan varren rajakohdasta.

Pilko varret noin neljään osaan. Nuoria, ohuita parsoja ei tarvitse kuoria. Paksummat saattavat olla hieman puumaisempia, mutta ne kannattaa suosiolla jättää kaupan hyllylle. 

Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Lisää ensimmäisenä paksuimmat varrenpalaset, hetken kuluttua ohuemman varret ja aivan lopuksi herkät ja nopeasti kypsyvät nuput. Parsoja ei ole tarkoitus paistaa läpikypsiksi ja pehmeiksi, sillä ne ovat ehdittomasti parhaimmillaan, kun niihin jättää aavistuksen purutuntumaa.

Siirrä parsat syrjään, seuraavaksi on gnocchien eli noiden ihanien perunapalleroiden vuoro.

Gnocchien paistaminen

Gnocchit (sano njokki) löytyvät kauppojen kylmäosastolta, yleensä tuorepastan välittömästä läheisyydestä. Pastaa nuo ihanat perunapallerot paljon muistuttavatkin, mutta niiden käyttömahdollisuudet ovat paljon monipuolisemmat. Gnoccheja kun ei ole lainkaan välttämätöntä keittää. Sen kun heittää ne suoraan kuumalle pannulle öljyyn paistumaan rapeiksi. Aaah, miten ihanaa!

Valitse tarpeeksi suuri pannu, jotta gnocchit mahtuvat paistumaan yhdessä kerroksessa. Käytä riittävästi lämpöä, äläkä sekoittele liian usein. Näin gnoccheista tulee rapeita. Jos pannusi on pieni, paista gnocchit parissa erässä.

Gnocchipannu: viimeistely

Kun gnocchit ovat rapeutuneet ja saaneet pintaansa kauniin kullanruskean paistopinnan, lisätään pannulle paistetut parsat, tilkka sitruunamehua sekä ripaus sormisuolaa. Jos haluat makuun täyteläisyyttä, lisää myös nokare voita. Välttämätöntä se ei ole, sillä gnocchipannu saa viime silauksen ja mehevyyden pestokastikkeesta ja fetajuustosta.

Nosta pannu levyltä, viimeistele gnocchipannu fetajuustolla ja niputa maut yhteen pestokastikkeella. Pestokastikkeen voi pyöräyttää itse tai oikaista kaupan valmiilla. Viimeisenä sekaan sirotellaan paahdetut siemenet. 

Alla vielä tarkempi ohje gnocchipannun valmistukseen, ole hyvä!

Pssst! Kurkkaa blogista myös nämä ihanat gnocchireseptit:

gnocchipannu

Gnocchipannu

Gnocchipannu on ihanan raikas ja nopea kevätruoka. Makoisat perunapallerot ovat parhaimmillaan pannulla rapeiksi paistettuna.
Valmistelut 10 mins
Kypsennys 15 mins
Aika yhteensä 25 mins
Kategoria Arkiruoka, Pastat ja nuudelit
Annokset 2

Raaka-aineet
  

  • 1 pkt (500 g) gnoccheja
  • 1 nippu (500 g) vihreää parsaa
  • öljyä paistamiseen
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • 1 pkt (200 g) fetajuustoa
  • 1/2 dl pinjansiemeniä
  • 1/4 tl sormisuolaa

Lisäksi

  • pestokastiketta valmista tai itse tehtyä

Valmistusohjeet
 

  • Paahda pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla. Älä polta!  Siirrä syrjään odottamaan.
  • Napsauta parsoista kova tyvi pois. Leikkaa varret koosta riippuen kolmeen tai neljään osaan. Kuumenna öljy pannulla. Lisää paksuimat varrenpalat pannulle ensimmäisenä, ohuemman hieman myöhemmin ja herkät nuput viimeiseksi. Paista muutama minuutti, kunnes parsa on napakan kypsää. Siirrä syrjään odottamaan. 
  • Lisää pannulle tilkka öljyä. Kaada perään pussillinen gnoccheja. Paista kullanruskeiksi välillä sekoitellen. Lisää parsat, sitruunamehu ja sormisuola. Siirrä pannu syrjään.
  • Murustele päälle fetajuusto, lisää pinjansiemenet. Viimeistele gnocchipannu pestokastikkeella. Tarjoa heti.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arvioi resepti!