Nuudelipelti eli helppo yhden vuoan uuniwokki
Nuudelipelti valmistuu näppärästi yhden vuoan taktiikalla. Kerrosta ainekset vuokaan ja anna uunin hoitaa työt. Uuniwokki hurmaa niin hätähousut kuin herkkusuutkin.

Nuudelipelti (tai uuniwokki, millä nimellä tätä ruokaa sitten haluaakaan kutsua) on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas arkiruoka. Vuoan pohjalla kypsyvät nuudelit ja päällä paahtuvat kasvikset. Ruokaisa lisä syntyy delikaurasta. Maukas liemi sitoo ainekset yhteen, korianteri sekä pähkinät viimeistelevät makuelämyksen. Koko komeus valmistuu yhden vuoan taktiikalla aikaa ja tiskiä säästäen. Kuulostaako hyvältä? Jatka ihmeessä lukemista.
Nuudelipelti: nuudeleilla on väliä
Aivan ensimmäiseksi pari sanaa nuudeleista. Sekoitin ensimmäiseen reseptiversioon kaikki kaapistani löytyneet nuudelipussien rippeet. Oli udonia, ramenia ja ohutta vermiselliä. Näistä ainoaksi toimivaksi osoittautui vermiselli. Seuraavalla kerralla kokeiluun pääsivät paksummat riisinuudelit. Olisin valinnut täysjyväisiä, jos kaupan hyllypaikka ei olisi ammottanut tyhjyyttään.
Uuniwokki oli täydellinen riisinuudeleista valmistettuna. Ne imaisivat herkullisesti kastikkeen maut ja kypsyivät pehmoisiksi, mutta toivat rakenteeseen silti mukavaa suutuntumaa. Alla vielä pari vinkkiä, joiden avulla sinäkin onnistut.
Kerrosta ja paista
Nuudelikerät revitään öljytyn uunivuoan pohjalle. Päälle lisätään mieluisat kasvikset. Itse lisäsin vuokaan varsiparsakaalia sekä paprikaa, mutta miksei vuokaan voisi kokeilla vaikka parsakaalia ja porkkanaa.
Makua ruokaan tuo inkivääri sekä teriyakikastike. Nestettä kannattaa lisätä reilusti, jotta nuudelit varmasti kypsyvät ja pehmenevät. Neste kannattaa lisätä vuokaan kiehuvan kuumana, jotta kypsyminen nopeutuu.
Nuudelipelti ei kaipaa sekoitusta
Jotta kaikki nuudelit varmasti kypsyvät ja pehmenevät, kannattaa aineksia sekoitella kerran tai kaksi kypsennyksen aikana.
Kun neste on kadonnut vuoan pohjalta, nuudelit pehmenneet ja kasviset paahtuneet syöntikuntoon, on aika nostaa ruoka pöytään. Nuudelipelti kypsyy noin puolessa tunnissa ja maistuu sellaisenaan tai pähkinöillä ja yrteillä viimeisteltynä.
Jos etsit lisää maukkaita nuudelireseptejä, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä ohjeet:

Nuudelipelti
Raaka-aineet
- 2 rkl rypsiölyä
- 1 rkl inkivääritahnaa tai tuoretta inkivääriä raastettuna
- 100 g varsiparsakaalia
- 1 punainen paprika
- 3 kerää (n. 150 g) riisinuudelia
- 1 1/2 dl teriyakikastiketta
- 7 dl kiehuvan kuumaa vettä
- 1 pkt (230 g) Delikauraa (Chili-inkivääri)
Viimeistelyyn
- 1/2 ruukkua tuoretta korianteria
- 2 dl suolapähkinöitä
- rapeaa valkosipulia chili-seesamiöljyssä (Pirkka Parhaat)
Valmistusohjeet
- Voitele uunivuoka öljyllä. Kuori ja raasta inkivääri, jos käytät tuotetta. Paloittele varsiparsakaalit ja paprika.
- Revi nuudelikerät uunivuoan pohjalle hieman pienemmiksi. Lisää vuokaan teriyakikastike, inkivääri, vesi, Delikaura sekä varsiparsakaali ja paprika.
- Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes neste on imeytynyt ja nuudelit sekä kasvikset ovat kypsiä. Sekoita pari kertaa kypsennyksen aikana niin, että nuudelit irtoavat toisistaan.
- Viimeistele nuudelivuoka suolapähkinöillä, yrteillä sekä rapealla valkosipulilla.

Onnistuuko tavallisista pikanuudeleista?
Pikanuudeleita en ole kokeillut, mutta epäilen että ei onnistu.
2 kerää (n. 100 g) (täysjyvä)riisinuudeleleita
Onko siis kaksi kerää 100 g vai onko yksi kerä 100 g?
Eli yhteensä noin 100 g nuudeleita.
Miten tässä toimisi marinoitu Jalotofu? Pitäisikö se ensin paistaa pannulla ennen uuniin laittoa?
Saattaisi toimia, mutta en ole testannut. Repisin tofun paloiksi sellaisenaan vuoan pinnalle, siis ilman paistamista 🙂