Etusivu » Omenatuorepuuro

Omenatuorepuuro

Omenatuorepuuro maistuu suloisesti syksyltä. Kaneli, kardemumma ja biscoff loihtivat puurosta todellisen luksusherkun.

omenatuorepuuro

Omenatuorepuuro vaatii kourallisen raaka-aineita ja muutaman minuutin valmistusaikaa. Tuorepuuro pelastaa monet kiireaamut, sillä sen voi ja oikeastaan se kannattaakin sekoittaa illalla jääkaappiin valmiiksi. Yön aikana hiutaleet turpoavat ja pehmenevät ja lopputulos on pehmeän samettinen.

Tuorepuuro on myös kätevä napata kannellisessa rasiassa evääksi töihin. Tai miksei se sopisi vaikka pieniin laseihin tai maljoihin annosteltuna brunssipöydän tarjottavaksi. Meillä omenatuorepuuro on kuitenkin granolan ohella välipalojen suosikkeja. Vaikka perinteinen kaurapuuro poriseekin kattilassa joka ikinen aamu, puuroannos tekee hyvin kauppansa myös iltapäivällä. Varsinkin, kun kyseessä on tällainen luksusherkku. Kaiken lisäksi kaura on paitsi terveellistä, myös varsin edullista syötävää. 

Omenatuorepuuro lukeutuu puurojen aatelistoon. Sitä ei oikein voi edes verrata perinteiseen kaurapuuroon. Pikemminkin kyseessä on omenapiirakan makuinen herkku, joka käy melkeinpä jälkiruoasta. Parasta puuro onkin juuri iltapäivällä nautittuna silloin, kun sokerihammasta mukavasti kolottaa.

Tästä omenatuorepuurosta erityisen herkullisen tekee reilu nokare biscoffia eli supersuosittua keksitahnaa. Lisämakua tuovat ropsaukset kanelia ja kardemummaa.

Jos omenatuorepuuro turpoaa makuusi liian paksuksi, voit ohentaa sen sopivan letkeäksi tilkalla kaurajuomaa. Barista nimikkeellä myytävät kaurajuomat toimivat tässä hyvin, sillä ne tuovat puuroon täyteläisyyttä.

Jos kaipaat tuorepuuroihin lisää ideoita ja inspiraatiota, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

omenatuorepuuro

Omenatuorepuuro

Omenatuorepuuro maistuu suloisesti syksyltä. Kaneli, kardemumma ja biscoff loihtivat puurosta todellisen luksusherkun.
Valmistelut 10 minutes
Tekeytyminen 12 hours
Aika yhteensä 12 hours 10 minutes
Kategoria Aamu- ja välipalat
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • n. 200 g omenaa raastettuna 1-2 omenaa
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl auringonkukansiemeniä tai mieleisiäsi pähkinöitä rouhittuna
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl kardemummaa
  • 2 dl vaniljan makuista soijarahkaa esim. Alpro Greek Style
  • 2 dl kaurajuomaa
  • 3/4 dl biscoff-tahnaa

Tarjoiluun

  • biscoff-tahnaa

Valmistusohjeet
 

  • Sekoita ainekset rasiassa tai kulhossa. Nosta jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai vaikka yön yli. Jos omenatuorepuuro turpoaa makuusi liian paksuksi, voit ohentaa sen tilkalla kaurajuomaa.
  • Viimeistele omenatuorepuuro nokareella biscoffia ja nauti.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!