Etusivu » Enchiladat paputäytteellä

Enchiladat paputäytteellä

Enchiladat paputäytteellä ovat viikonloppuruokaa parhaimmillaan. Herkullisen juustokuorrutteen alla piilottelee muheva papukastike.

enchiladat paputäytteellä

Enchiladat paputäytteellä on oiva vaihtoehto, kun perinteisten täytettyjen tortillalettujen sijaan tekee mieli kokeilla vaihteeksi jotain vähän muuta.

Kyseessä on meksikolainen herkku, jossa täytteet rullataan jo valmiiksi tortillalettujen sisään, rullat sujautetaan uunivuokaan ja kuorrutetaan juustolla.

Enchiladat paputäytteellä ovat herkkua, sillä kuka nyt ei muhevista mausteista ja sulaneesta juustosta tykkäisi? Älä säikähdä pitkähköä raaka-ainelistaa, enchilladat valmistuvat todella vaivattomasti. Jos haluat ennakoida, täytteen voi tehdä valmiiksi vaikka jo edellisenä päivänä.

Tomaatti-papukastiketta kannattaa muhituttaa hetki padassa, jotta maut avautuvat ja tekeytyvät rauhassa. Sillä aikaa on hyvää aikaa valmistella enchilladojen kera tarjottavat härpäkkeet. Tarjoiluun tarvitaan tietysti guacamolea, nokare ranskankermaa, tuoretta korianteria sekä chiliä tuomaan lisäpotkua. Kohta jo syödäänkin.

Mausteisella tomaatti-papumuhennoksella täytetyt enchiladat sopivat myös vegaaniseen ruokavalioon, kun korvaat juuston kasvipohjaisella valmisteella.

Rakastatko texmex-ruokaa? KUrkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

enchiladat

Enchiladat paputäytteellä

Enchiladat paputäytteellä ovat viikonloppuruokaa parhaimmillaan. Herkullisen juustokuorrutteen alla piilottelee muheva papukastike.
Valmistelut 15 mins
Kypsennys 1 hr
Aika yhteensä 1 hr 15 mins
Kategoria perjantaiherkut
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 1 pkt (6-8 kpl) (täysjyvä) tortillalettuja
  • 150 g vegaanista juustoraastetta

Paputäyte:

  • 2 tlk (230 g) papuja (esim. musta- ja mustasilmä-)
  • 2 punaista paprikaa
  • 2 keskikokoista sipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl Sriracha-chilikastiketta
  • öljyä paistamiseen
  • 1 ps (200 g) pakastemaissia
  • 3 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria

Tarjoiluun:

  • guacamolea ohje alla
  • tuoretta korianteria
  • kaurapohjaista creme fraichea
  • kirsikkatomaatteja

Guacamole:

  • 2 kypsää avokadoa
  • 1/2 pieni punasipuli hienonnettuna
  • 1/2 punainen keskivahva chili
  • 1 dl tuoretta korianteria silputtuna
  • 1/2 limetin mehu
  • 1/4 tl suolaa

Valmistusohjeet
 

  • Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Poista paprikoista siemenkota ja kuutio paprikat. Halkaise chili, poista siemenet ja valkoinen keskisuoni. Hienonna.
  • Kuumenna öljy pannulla. Kuullota sipuleita ja valkosipulia muutama minuutti  Lisää paprikat ja jatka paistamista rauhassa vielä noin 5 – 10 minuuttia.
  • Huuhtele ja valuta pavut siivilässä. Lisää kaikki loput kastikeainekset ja keitä hiljalleen kannen alla noin 30 minuuttia.
  • Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  • Levitä ohut kerros paputäytettä uunivuoan pohjalle. Jaa paputäytettä tortillaletuille, rullaa tortillat ja aseta ne uunivuokaan paputäytteen päälle. Lisää loput paputäytteestä tortillarullien päälle. Ripottele päälle juustoraastetta.
  • Paista enchiladoja uunissa noin 15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.
  • Tee guacamole: Muhenna avokadot kulhossa ja lisää joukkoon loput aineet. Tarkista maku.
  • Tarjoa enchiladat guacamolen, tuoreen korianterin ja kaurapohjaisen creme fraichen sekä kirsikkatomaattien kera.

Lue myös nämä:

2 Comments

    1. Huippuu, jos innostuit! Nämä on kyllä kivaa vaihtelua perinteisille tortilloille 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arvioi resepti!