Etusivu » Munakoisovuoka

Munakoisovuoka

Munakoisovuoka ei ole mitään varsinaista pikaruokaa, mutta herkkuruokaa se kyllä on. Muhevan tomaattikastikkeen, pehmeäksi paahtuneen munakoison ja juuston muodostama makuyhdistelmä on kerrassaan koukuttava.

munakoisovuoka härkiksellä

Munakoisovuoka syntyi tarpeesta tehdä kerralla vähän reilumpi satsi ruokaa kiireistä arkea taklaamaan. Munakoison, tomaatin ja juuston muodostama makutrio kutkutteli takaraivossa, ja mies kaipasi täytteeseen vielä jotain astetta ruokaisampaa. Kun kauppalistalle lisättiin edellä mainittujen lisäksi paketti härkistä, oli parin päivän ruokapulma oli sillä ratkaistu.

Munakoiso jakaa mielipiteitä. Toiset rakastavat, toiset vihaavat. Jos munakoiso ei ole makuusi, väitän, että olet syönyt sitä huolimattomasti valmistettuna.

Munakoiso pitää kypsentää huolella läpikotaisin pehmeäksi öljyä säästelemättä. Kukaan ei tykkää raa’asta munakoisosta, se on varma!

Minä tykkään paahtaa munakoisoviipaleet uunissa pannulla käryyttämisen sijaan. Siten kädet vapautuvat ruoan muiden komponenttien valmistukseen. Tosin mitään erityisen haastavaa munakoisovuoan valmistuksessa ei ole. Munakoisoviipaleiden välissä vuorottelevat härkiksellä rikastettu tomaattikastike, joka valmistuu pannulla lähes itsekseen sekä parmesaanijuusto ja kaurafraiche.

Kovin kevyttä arkiruokaa tämä ei ole, mutta niin mahdottoman hyvän makuista!

Psssst! Rakastatko sinäkin munakoisoa? Kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

munakoisovuoka härkiksellä

Munakoisovuoka

Munakoisovuoka ei ole mitään varsinaista pikaruokaa, mutta herkkuruokaa se kyllä on. Muhevan tomaattikastikkeen, pehmeäksi paahtuneen munakoison ja juuston muodostama makuyhdistelmä on kerrassaan koukuttava.
Valmistelut 15 minutes
Kypsennys 45 minutes
Aika yhteensä 1 hour
Kategoria Arkiruoka
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 2 munakoisoa
  • n. 1 dl öljyä
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen
  • 2 tlk (à 400 g) kokonaisia säilyketomaatteja
  • 10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljymarinadissa
  • 1 tl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria myllystä
  • 1 rkl Välimeren yrttiseosta tai muuta mieleistäsi yrttiseosta
  • 1 pkt (250 g) härkistä
  • n. 3 dl parmesaanijuustoa raastettuna
  • 1 pkt (200 g) kaurafraichea
  • 1/2 ruukkua basilikaa
  • 1 pkt (125 g) mozzarellajuustoa

Valmistusohjeet
 

  • Kuumenna uuni 180 asteeseen (kiertoilma).
  • Viipaloi munakoisot noin 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet uuninpellille vieri viereen yhteen kerrokseen. Pirskottele päälle reilusti öljyä. Paahda munakoisoviipeleita noin 15 minuuttia. Käännä ja paista vielä toiset 15 minuuttia, kunnes munakoisot ovat läpeensä pehmenneet ja saaneet väriä pintaansa.
  • Munakoisojen paahtuessa valmista tomaattikastike. Kuori ja viipaloi sipuli, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja paista sipuli rauhassa raukeaksi. Lisää valkosipulit ja jatka paistamista.
  • Lisää pannulle säilyketomaatit, suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, härkis sekä mausteet. Riko tomaattien rakenne paistinlastalla painamalla. Anna kastikkeen muhia, kunnes munakoisot ovat paahtuneet.
  • Raasta parmesaanijuusto, hienonna basilika, viipaloi mozzarellajuusto.
  • Nosta munakoisot uunista, nosta lämpö 200 asteeseen. Kerrosta uunivuoan pohjalle vuorotellen tomaatti-härkiskastiketta, munakoisoviipaleita, kaurafraichea (nokareina), parmesaanijuustoraastetta ja tuoretta basilikaa hienonnettuna. Viipaloi päälle mozzarellajuustoa ja raasta vielä hieman parmesaania. Nosta vuoka uuniin ja paahda noin 30 minuuttia.
  • Anna munakoisovuoan vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Hyvää myös seuraavana päivänä uudelleen lämmitettyna.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!