Etusivu » Paistetut nuudelit
|

Paistetut nuudelit

Paistetut nuudelit kannattaa ottaa arkiruokalistalle. Pienellä vaivalla pyöräytät niistä nopean herkun, jonka aineksia voi vaihdella jääkaapin sisällön mukaan. 

paistetut nuudelit

Paistetut nuudelit ovat loistavaa jääkaapintyhjennysruokaa. Joukkoon voi pilkkoa melkein mitä tahansa hävikkiuhan alla olevia rehuja. Tässä versiossa on porkkanaa ja paprikaa, mutta mukaan sopii vallan mainiosti myös parsakaali, broccolini tai vaikka kesäkurpitsa. Älä paista kasviksia aivan pehmeiksi. Parhaimmillaan ne ovat, kun jätät niihin sopivasti suutuntumaa. Nopea paisto kuumalla pannulla takaa parhaan lopputuloksen.

Proteiinina käytin tällä kertaa nyhtökauraa. Myös härkis, beanit-suikaleet, vegejauhis tai vaikkapa tofukuutiot sopivat wokin rikastajiksi. Nyhtiksen ja härkiksen voi lisätä nuudeleiden joukkoon sellaisenaan, tofu ja beanit sen sijaan kannattaa paistaa pannulla rapeiksi ja lisätä wokin joukkoon vasta lopuksi. Tofut tarvitsevat myös pienen soijakastikekylvyn, jotta maku ei jää turhan valjuksi.

Paistetut nuudelit silataan lopuksi ihanalla kastikkeella, joka on vanha luottosoossini. Se valmistuu sekoittamalla sopivassa suhteessa seesamiöljyä, sitruuna- tai limetinmehua, soijakastiketta sekä vaahterasiirappia. Chiliä töräytän joukkoon melko reilusti. Sinä voit laittaa vähemmänkin, jos et ole kovin tulisen ruoan ystävä. Makua ruoassa on riittämiin ilmankin. Tai jos käytät mieluummin tuoretta chiliä, hienonna sitä mukaan oman makusi tai chilin tulisuuden mukaan.

Äläkä unohda annosta viimeisteleviä härpäkkeitä: tuore korianteri ja pähkinät kruunaavat makuelämyksen. Suolapähkinät tai pannulla paahdetut cashewpähkinät sopivat loistavasti tuomaan suutuntumaan herkullista rapsakkuutta.

Jos kaipaat arkeesi lisää ihania nuudeliruokia, kurkkaa blogin arkistosta myös:

paistetut nuudelit

Paistetut nuudelit

Paistetut nuudelit kannattaa ottaa arkiruokalistalle. Pienellä vaivalla pyöräytät niistä nopean herkun, jonka aineksia voi vaihdella jääkaapin sisällön mukaan. 
Valmistelut 15 mins
Kypsennys 15 mins
Aika yhteensä 30 mins
Kategoria Aamu- ja välipalat, Pastat ja nuudelit
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 150 g täysjyvävehnänuudeleita
  • 2 porkkanaa
  • 1 punainen paprika
  • öljyä paistamiseen
  • 1 pkt (250 g) nyhtökauraa tai esim. härkistä
  • 1 ruukku korianteira
  • 1 dl paahdettuja maapähkinöitä

Kastike

  • 3 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 2 rkl vaahterasiirappia
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Valmistusohjeet
 

  • Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta siivilässä ja siirrä syrjään odottamaan.
  • Sekoita kastikkeen ainekset yhteen. Siirrä syrjään odottamaan.
  • Pese porkkanat ja paprika. Leikkaa suupalan kokoisiksi paloiksi.
  • Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Paista porkkanoita pari minuuttia. Lisää paprikat ja paista vielä hetki, kunnes kasvikset hieman pehmenevät.
  • Lisää pannulle nyhtökaura, nuudelit ja kastike. Paista kovalla lämmöllä koko ajan sekoitellen niin, kunnes kastike on hieman imeytynyt ainesten joukkoon. 
  • Viimeistele paistetut nuudelit tuoreella korianterilla ja paahdetuilla pähkinöillä.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arvioi resepti!