Etusivu » Sienipasteijat

Sienipasteijat

Sienipasteijat onnistuvat tumpelommaltakin leipurilta. Lehtevät pasteijat maistuvat teen kera tai suolaisena tarjottavana kahvipöydässä. 

sienipasteijat

Sienipasteijat valmistuvat hujauksessa, kun taikinan poimii valmiina kaupan pakastealtaasta ja sienet suoraan kaupan heviosastolta. Aivan yhtä nopeasti ne myös katoavat pelliltä parempiin suihin.

Tuunaa täytettä sienionnen mukaan

Rakastan sienestämistä, mutta harmillisesti omat sieniapajani sijaitsevat lapsuuden kotini läheisyydessä. Helsingin metsiä tunnen huonommin, joten sienisaalis on tänä vuonna jäänyt harmillisen niukaksi hurjan hyvästä sienivuodesta huolimatta. 

Siksipä pasteijoiden täytteenä on metsäsienien sijaan ruskeita herkkusieniä. Ruskeat herkkusienet ovat kuin vaaleat sisarensa, mutta koostumukseltaan aavistuksen napakampia. Juuri tästä syystä ne ovat oiva valinta pasteijoiden täytteeksi. 

Toki sienipasteijat voi tehdä metsäsienistäkin. Esimerkiksi suppilovahverot ja kantarellit toimisivat täytteessä varmasti vallan mainiosti. Riisin sijaan valitsin sienien seuraksi kotimaisia ohrahelmiä, joita oli sopivasti jäänyt tähteelle edelliseltä aterialta. Lopuksi mehevöitin täytteen vielä lorauksella kaurakermaa.

Sienipasteijat pikana: Oikaise valmistaikinalla

Käytän vain harvoin valmistaikinoita. Lehtitaikina on kuitenkin poikkeus, sillä pakastelehtitaikinan lehtevyys on aivan omaa luokkaansa. Näihin pasteijoihin käytin Myllyn paras lehtevää kaurataikinaa, jonka maku ainakin omaan suuhuni oli mukavan rustiikkinen ja juuri passeli syksyisten sienipasteijoiden seuraan. 

Jos sienipasteijat eivät tule kerralla syödyiksi, tähteelle jääneet voi mainiosti vaikka pakastaa. Sieltä niitä voi sulatella tarpeen mukaan vaikka lounaskeiton kaveriksi. 

Jos kaipaat lisää ideoita suolaiseen ja vegaaniseen leivontaan, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

vegaaniset pasteijat

Sienipasteijat

Sienipasteijat onnistuvat tumpelommaltakin leipurilta. Lehtevät pasteijat maistuvat teen kera tai suolaisena tarjottavana kahvipöydässä. 
Valmistelut 20 minutes
Kypsennys 15 minutes
Aika yhteensä 35 minutes
Kategoria Suolaiset leivonnaiset
Annokset 10

Raaka-aineet
  

  • 1 veganinen lehtitaikinalevy esim. Myllyn paras lehtevä kaurataikina

Sienitäyte

  • 200 g herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • öljyä paistamiseen
  • 1 1/2 dl keitettyjä ohrahelmiä esim. Torino
  • 1/2 dl kaurakermaa
  • 1/2 tl kuivattua timjamia
  • 1/2 tl suolaa

Voiteluun

  • kaurakermaa

Valmistusohjeet
 

  • Ota lehtitaikina sulamaan.
  • Hienonna herkkusienet. Kuori ja hienonna sipuli.
  • Kuumenna öljy pannulla. Kuullota sipuli raukeaksi. Lisää herkkusienet ja paista, kunnes neste haihtuu sienistä. Lisää pannulle keitetyt ohrahelmet, mausteet ja kaurakerma. Sekoita ja siirrä syrjään jäähtymään.
  • Leikkaa lehtitaikinalevyt puoliksi ja kaulitse hieman ohuemmiksi. Levitä taikinaneliöille pari ruokalusikallista täytettä, käännä kolmioiksi ja sulje reunat huolellisesti esimerkiksi haarukalla painellen. Voitele pasteijat kaurakermalla ja pistele haarukalla.
  • Paista sienipasteijat uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!