Etusivu » Vegaaniset pinaattipasteijat

Vegaaniset pinaattipasteijat

Vegaaniset pinaattipasteijat voittavat kaupan valmiit mennen tullen. Vegaanisten pasteijoiden sisältä paljastuu pähkinäinen pinaatti-tuore”juusto”täyte. 

vegaaniset pinaattipasteijat

Vegaaniset pinaattipasteijat on helppo tehdä. Kädet saa upottaa taikinaan juuri sen verran, että kovin leivontainto talttuu, mutta mikään jauhopeukalo ei tosiaan tarvitse olla.

Pasteijataikina valmistuu sekoittamalla ainekset yhteen. Melko iisiä siis. Lopputuloksena on mukavan kimmoisa taikina, josta on helppo kaulita tasainen levy ja painella siitä pyöreitä taikinapaloja. Muottina voi käyttää esimerkiksi pienehköä kulhoa tai ihan tarkoitukseen tehtyä pasteijamuottia.

Taikina saa levähtää jääkaapissa kelmuun käärittynä täytteen valmistuksen ajan. Sekin valmistuu näppärästi yhden kulhon – tai pikemminkin pannun – taktiikalla. Ainoa kompastuskivi piilee sipulin kuullottamisessa. Siinä ei kannata oikoa, sillä huolellinen paistaminen kesyttää sipulin kitkeryyden.

Jos pinaattitäytettä jää tähteelle, se maistuu hyvältä esimerkiksi leivän päälle levitettynä. Pasteijat puolestaan ilahduttavat suolaisena kahvipöydän tarjottavana, välipalalla tai vaikkapa iltateen kaverina.

VINKKI: Jos haluat päästä helpommalla, käytä valmista lehtitaikinaa. Moni niistä sopii myös vegaaniseen ruokavalioon.

Jos kaipaat lisää suolaisia herkkuleivonnaisia, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

Vegaaniset pinaattipasteijat

Vegaaniset pinaattipasteijat voittavat kaupan valmiit mennen tullen. Vegaanisten pasteijoiden sisältä paljastuu pähkinäinen pinaatti-tuore"juusto"täyte. 
Valmistelut 30 minutes
Kypsennys 20 minutes
Aika yhteensä 50 minutes
Kategoria Suolaiset leivonnaiset
Annokset 16

Raaka-aineet
  

Taikina:

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 100 g vegaanista margariinia sulatettuna
  • 1 1/2 dl vettä

Täyte:

  • 250 g pinaattia
  • 2 dl cashewpähkinöitä rouhittuna
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 150 g kasvipohjaista tuorejuustovalmistetta (esim. Oatly påmackan)
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuri

Voiteluun:

  • n. 1/2 dl soijajuomaa

Valmistusohjeet
 

  • Tee ensin taikina. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää sulatettu margariini ja vesi. Sekoita. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja paista vielä hetki. Lisää pinaatti ja paista, kunnes pinaatti painuu kasaan. Sekoita louksi joukkoon pähkinät ja kauratuorejuusto. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  • Kauli taikinasta ohuehko levy. Paina siitä muotilla tai esimerkiksi pyöreällä kulholla halkaisijaltaan noin 10 cm paloja. Lusikoi 1-2 rkl täytettä palalle, käännä toinen puoli päälle niin, että muodostuu puolikuun muotoinen pasteija. Paina reunat huolellisesti yhteen esimerkiksi haarukkaa apuna käyttäen.
  • Aseta pinaattipasteijat leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Voitele halutessasi soijajuomalla.
  • Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Lue myös nämä:

8 Comments

  1. Kuinka monta pasteijaa saa tällä reseptillä tehtyä? Kiitos etukäteen 🙂

  2. Siis nämä olivat ihan mielettömän hyviä! Tuli isänpäiväbrunssilla perheen kesken syötyä melkein kaikki samantien.

    1. Mahtavaa! Pitää ehkä itsekin leipoa näitä taas pitkästä aikaa 🙂

    1. Moikka! Jos valmistat pasteijat ohjeen mukaisella taikinalla, ne voi mainiosti pakastaa maun ja rakenteen juurikaan muuttumatta. Lehti- tai voitaikinaa käytettäessä pasteijoiden lehtevyys sen sijaan kärsii.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!