Etusivu » Soijarouhepyörykät

Soijarouhepyörykät

Soijarouhepyörykät on mitä parhainta arkiruokaa: edullista, helppoa, nopeaa ja maistuvat saletisti koko perheelle. 

soijarouhepyörykät

”Soijarouhepyörykät! Voisiko niitä saada taas joku päivä?” kuului miehen pyyntö, kun kesäherkut alkoivat taas syksyn tullen vaihtua arkisempiin sapuskoihin. ”Ne ovat niin älyttömän hyvä!”

Soijarouhepyörykät kuuluvat myös omiin lemppariruokiini. Meillä syödään erilaisia pihvejä ja pyöryköitä harva se päivä. Välillä pyörykät tulee ostettua valmiina kaupasta, mutta aika usein teen ne alusta alkaen itse. Itse tehdyt soijarouhepyörykät ovat edullista kasvisruokaa ja valmistuvat nopeasti ja näppärästi vaikka arki-iltana.

Helpoksi näiden pyöryköiden valmistuksen tekee myös se, että ne syntyvät kuivakaapin perusraaka-aineista. Kaikkia tarvittavia tykötarpeita on helppo pitää käsillä, joten vatsan saa helposti täyteen, vaikka jääkaappi ammottaisikin tyhjyyttään. 

Pyöryköiden alkuperäinen perusohje lienee Jere Niemisen Vegaanin kotiruoka -kirjasta ja on muokkautunut ajan myötä omanlaisekseni. Olen tykästynyt ohjeeseen erityisesti siksi, että sen mukaan valmistetuista pyöryköistä tulee mukavan kiinteitä ja ne pysyvät hyvin koossa paistettaessa. Lisäksi perusohjeeseen saa helposti jujua mausteita ja lisukkeita vaihtamalla. 

soijarouhepyörykät

Aloitan soijarouhepyöryköiden valmistuksen mittaamalla ainekset kulhoon turpoamaan. Soijarouhetta ei ole välttämätöntä keittää, se kypsyy kyllä pyöryköitä pannulla paistettaessa. Vain sipulin kuullotan pannulla etukäteen, jotta sen maku leppyy varmasti. Yhden kerran oikaisin tämän vaiheen ja raaka sipuli maistui suussa ikävästi koko loppupäivän ajan. 

Kuullotetut sipulit sekoitan turvonneen massan joukkoon. Massan koostumuksen pitäisi olla turvonnut niin napakaksi, että siitä saa vaivatta muotoiltua kiinteitä pyöryköitä. Paistan soijarouhepyörykät pannulla reiluhkossa öljytilkassa rapeapintaisiksi, sisältä mukavan meheviksi. Paiston aikana pannua kannattaa heilutella, jotta pyörykät eivät tartu kiinni ja kypsyvät tasaisesti. 

Soijarouhepyörykät: Lisukkeilla vaihtelua aterialle

Lopuksi siirrän pyörykät pannulta syrjään ja teen lisukkeeksi kermaisen kastikkeen. Huijarin kastikkeeksikin nimittämäni tomaattinen kermakastike on luottosoossini, jota teen aina silloin, kun en kummempiin nokkeluuksiin taivu. Se valmistuu kermasta, tomaattipyreestä ja mausteista vain parissa minuutissa, mutta maistuu silti älyttömän hyvältä paitsi pyöryköiden kanssa, myös monien muiden ruokien lisukkeena.

Usein keitän soijarouhepyöryköiden kaveriksi kotimaista kuitupitoista ohraa tai ihanaa ruokakauraa. Myös perunamuusi on pyöryköiden hyvä kamu, mutta sen valmistus vaatii hitusen enemmän aikaa ja panostusta ja on siksi meidän perheessä vähän harvinaisempi herkku.

Psssst! Jos kaipaat arkeesi lisää pyöryköitä ja pihvejä, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

sojarouhepyörykät

Soijarouhepyörykät

Soijarouhepyörykät on mitä parhainta arkiruokaa: edullista, helppoa, nopeaa ja maistuvat saletisti koko perheelle. 
4.67 from 3 votes
Valmistelut 15 minutes
Kypsennys 15 minutes
Aika yhteensä 30 minutes
Kategoria Arkiruoka
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 2 1/2 dl soijarouhetta
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen
  • 1 dl korppujauhoja
  • 1 1/2 rkl perunajauhoja
  • 3 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl jauhettua maustepippuria tai mustapippuria
  • 2 dl kaurakermaa

Tomaattinen kermakastike

  • 2 dl kaurakermaa
  • 2-3 rkl tomaattipyreetä
  • 1/2 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl suolaa

Valmistusohjeet
 

  • Mittaa soijarouhe, korppujauhot, perunajauhot, kaurakerma ja mausteen kulhoon. Sekoita ja jätä turpoamaan.
  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä raukeiksi ja sekoita turvonneen massan joukkoon. Muotoile napakaksi turvonnut massa pyöryköiksi.
  • Pyyhkäise pannu puhtaaksi, kuumenna öljy ja paista soijarouhepyörykät keskilämmöllä pinnalta rapeiksi.
  • Siirrä soijarouhepyörykät syrjään, pyyhkäise pannu puhtaaksi ja lisää pannulle kaurakerma, tomaattipyree sekä mausteet. Sekoita kastike tasaiseksi ja anna kiehahtaa. Tarjoa soijarouhepyörykät esimerkiksi keitetyn ohran tai perunamuusin sekä tomaattisen kermakastikkeen kera.

Lue myös nämä:

5 Comments

  1. 4 stars
    Tuli tosi hyviä, mutta itse en yrittämälläkään saisi 4 annosta. Riippuu, kuinka suuri syömäisiä ihmisiä on pöydässä mutta mielestäni tästä reseptistä tulee pikemminkin (2-)3 annosta. Minulla ohjeesta tuli 14 ok kokoista pyörykkää.

    1. Kiva kun maistui. Meillä näistä on riittänyt neljälle, mutta riippuu toki kuinka nälkäisiä ruokailijoita pöydässä istuu sekä tietysti lisukkeista.

  2. 5 stars
    Vihdoinkin reseptit jotka maistuivat hyvältä. Mausteet kohdillaan.
    KIITOS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!