Valmista ensin pohja. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita joukkoon öljy ja vesi ensin puuhaarukalla ja vaivaa sitten taikina käsin nopeasti joustavaksi. Kääri kelmun ja laita jääkaappiin tunniksi.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuli öljyssä pehmeäksi, lisää valkosipulinkynnet ja jatka paistamista vielä pari minuuttia. Siirrä syrjään jäähtymään.
Mittaa paistettu sipuli, tuorejuusti, ravintohiivahiutaleet, mantelijauhe, sitruunamehu ja suola tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Aja tasaikseksi.
Kaulitse taikina pyöreähköksi, parin milliin paksuiseksi levyksi leivinpaperin päällä. Levitä päälle tuorejuustoseos niin, että reunoista jää muutama sentti tyhjää. Levitä päälle kesäkurpitsaviipaleet. Taita taikinan reunat täytteen päälle. Siirrä piirakka leivinpaperin päällä kuumalle uuninpellille. Voitele reunat kaurakermalla ja ripauta pintaan seesaminsiemeniä. Lorauta täytteen päälle oliiviöljyä ja ripauta hieman sormisuolaa. Paista n.50 minuuttia tai kunnes kesäkurpitsapiirakka on kypsä. Anna jäähtyä ja tarjoa.