Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Voitele piirakkavuoka tai irtopohjavuoka (halkaisija 28 cm).
Sekoita keskenään pehmeä margariini ja sokerit. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot rasvaseokseen. Sekoita tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon kaurajuoma. Vältä turhaa vatkaamista.
Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Pistele pintaan reikiä haarukalla. Anna taikinan levätä jääkaapissa puolisen tuntia. Esipaista pohjaa 10 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja laske lämpö 175 asteesen.
Valmista täyte pohjan paistuessa. Sekoita soijajogurtti, sokeri, maissitärkkelys ja vaniljasokeri keskenään. Jos käytät pakastemarjoja, sekoita niiden joukkoon 1 rkl perunajauhoja. Tuoreet marjat eivät niitä tarvitse.
Nosta vuoka uunista. Levitä pohjalle marjat, kaada päälle rahkaseos. Paista piirakkaa vielä noin 20-30 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä paistoajan loppupuolella. Täyte hyytyy vielä jäähtyessään, joten uskalla nostaa piirakka ajoissa uunista.
Anna piirakan jäähtyä kokonaan, mielellään jääkaapissa yön yli, jotta täyte on kokonaan hyytynyt.