Go Back
joulugranola

Joulugranola

Joulugranola höystetään joulun lämpimillä mausteilla, pähkinöillä, taateleilla sekä murusteluilla piparkakuilla. 
Valmistelut 10 minutes
Kypsennys 15 minutes
Aika yhteensä 25 minutes
Kategoria Aamu- ja välipalat, Joulu

Raaka-aineet
  

  • 1 kypsä banaani
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 3 rkl vaahterasiirappia
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 tl piparkakkumaustetta
  • 4 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl pähkinöitä ja/tai siemeniä esim. haaselpähkinöitä ja pekaanipähkinöitä

Lisäksi

  • n. 50 g piparkakkuja murustelutna
  • 1-2 dl puolikuivattuja taateleita viipaloituna

Valmistusohjeet
 

  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Muussaa banaani haarukalla. Sekoita joukkoon rypsiöljy, vaahterasiirappi, suola ja piparkakkumauste. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet sekö rouhitut pähkinät.
  • Levitä seos tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille.
  • Paahda uunin keskitasolla noin 15 minuuttia muutaman kerran sekoitellen, kunnes granola on rapeutunut ja saanut hieman väriä.
  • Anna joulugranolan jäähtyä rauhassa pellillä ja sekoita lopuksi joukkoon murustellut piparkakut sekä viipaloidut taatelit. Säilytä kannellisessa rasiassa.