Go Back
paprika-linssikeitto

Paprika-linssikeitto

Paprika-linssikeitto valmistuu vähällä vaivalla, mutta suurella makunautinnolla - ja vieläpä kukkaronnyörejä kiristellen.
Valmistelut 15 minutes
Kypsennys 30 minutes
Aika yhteensä 45 minutes
Kategoria Arkiruoka, Keitot
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 3 punaista paprikaa
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen
  • 3-4 tomaattipyreetä
  • 1 1/2 rkl harissatahnaa
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 2 dl punaisia linssejä raakoja
  • 7 dl kasvislientä
  • 1/2-1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 1/2 dl kaurakermaa

Valmistusohjeet
 

  • Kuumenna uuni 250 asteeseen.
  • Halkaise paprikat, poista siemenkota ja aseta puolikkaat leikkuupinta alaspäin foliolla vuoratulle uuninpellille. Paahda paprikat mustiksi uunin ylätasolla noin 30 minuuttia. Nostele paahtuneet paprikat kannelliseen rasiaan tai muovipussiin ja sulje tiiviisti. Anna höyrystyä noin 5 minuuttia. Irrota mustunut kuori.
  • Sillä välin kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljytilkassa raukeiksi. Lisää tomaattipyree, harissa ja savupaprika. Paista vielä minuutti tai pari sekoitellen. Huuhtele linssit siivilässä. Lisää linssit ja kasvisliemi kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat läpeensä pehmenneet.
  • Lisää paprikat kerman kera kattilaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää suola, sokeri ja balsamiviinietikka. Tarkista maku.
  • Tarjoa paprika-linssikeitto esimerkiksi krutonkien tai paahdettujen pähkinöiden kera ja täydennä ateria hyvällä leivällä.