Banh mi -patongit kaurapalalla
Banh mi -patongit täytetään hoisin-marinoidulla kaurapalalla sekä pikkelöidyillä kasviksilla.

Banh mi -patongit mukailevat vietnamilaista makumaailmaa. Vietnamilainen keittiö on yksi suosikeistani ja lemppareitani ovat raikkaan ruokaisat nuudelisalaatit. Vietnamista ovat kotoisin myös rapeakuoriset patongit, banh mi, jotka perinteisesti täytetään pikkelöidyillä kasviksilla, chilillä, yrteillä sekä maksapasteijalla ja porsaanlihalla. Vegeversio tuhdista, Ranskan siirtomaa-ajoilta peräsin olevasta herkkuleivästä valmistui käyttämällä Fazer Yosan uutta kaurapalaa.
Fazer Yosan kaurapala on ilahduttavan monikäyttöinen uutuus koko ajan kasvavaan kasviproteiinivalikoimaan. Helpoimmillaan kaurapalan voi pilkkoa ja lisätä ruokaan sellaisenaan, mutta parhaimmillaan se on mielestäni pannulla rapeaksi paistettuna ja makoisaksi maustettuna. Tuotteesta löytyy kaksi makua: maustamaton sekä yrtti. Maustamaton kaurapala on sellaisenaan maultaan melko mieto, mutta imee kyllä kiitettävästi mausteita. Siksi se taipuukin mutkattomasti varsin moniin ruokiin esimerkiksi tofun tapaan käytettäväksi. Kuulemma runsasproteiininen (15 g/100 g) kaurapala toimii myös leivän päälle höylättynä tai ruokien joukkoon murusteltuna.
Meillä tykättiin todella paljon sekä näistä vegaanisista banh mi -leivistä että kaurapalasta. Molemmat taitavat jäädä meidän vakkariruokalistalle.
Psssst! Kaurapalasta valmistuu myös varsin mainio arkiruoka Aasialaisella twistillä. Kurkkaa blogin arkistoista myös Kaurapala chili-maapähkinäkastikkeella.


Banh mi -patongit kaurapalalla
Raaka-aineet
Kaurapala:
- 2 pkt Fazer Yosa -kaurapalaa tai tofua
- öljyä paistamiseen
- 1/2 dl hoisin-kastiketta
Pikkelöidyt kasvikset:
- 2 porkkanaa
- 1/2 kurkku
- 3 rkl riisiviinietikkaa
- 2 rkl sokeria
- 1/2 tl suolaa
- 2 tl seesamiöljyä
Chilimajoneesi:
- 4 rkl vegaanista majoneesia
- 4 rkl sriracha-chilikastiketta
Lisäksi:
- 2 esipaistettua patonkia
- 1/2 ruukkua tuoreita yrttejä esm. korianteria
- rapeaa salaattia esim. jääsalaattia
- 1-2 punaista keskivahvaa chiliä viipaloituna
Valmistusohjeet
- Aloita pikkelöidyistä kasviksista. Kuori porkkanat ja raasta ne juliennerastimella ohuiksi nauhoiksi. Viipaloi kurkku ohuen ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kulhossa vinietikka, sokeri, suola ja seesamiöljy. Lisää joukkoon kasvikset ja jätä marinoitumaan.
- Paista patongit pakkaksen ohjeen mukaan.
- Viipaloi kaurapalat noin 1 cm viipaleiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista kaurapaloihin rapea pinta. Lisää hoisinkastike ja kääntele sekaisin.
- Sekoita chilkastike ja majoneesi keskenään.
- Leikkaa patongit annospaloiksi ja halkaise ne. Levitä majoneesi, lisää sitten salaatinlehdet, paistetut kaurapalat, pikkelöidyt kasvikset ja korianteri sekä chiliviipaleet.