Etusivu » Hävikkiviikko – 7 ohjetta hävikistä herkuksi

Hävikkiviikko – 7 ohjetta hävikistä herkuksi

Tulevalla viikolla vietetään hävikkiviikkoa. Teemaviikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä erityisesti kuluttajille.



Tämän vuoden kampanjaviikon erityisteemana on ruokahävikin ilmastovaikutukset.

Ruokahävikillä tarkoitetaan roskiin päätynyttä ruokaa, jonka synty olisi voitu välttää ennakoimalla paremmin ruoan kulutusta tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa, joissa noin 6 % ostetusta ruoasta päätyy roskiin. Henkilöä kohden heitämme ruokaa roskiin keskimäärin 20-25 kg, mikä rahaksi muutettuna vastaa noin sataa euroa.

Miksi ruokahävikkiä syntyy?

Useimmiten kotitalouksissa heitetään roskiin leipää, valmisruokia, liha- ja kalatuotteita, tuoreita kasviksia sekä kahvia. Syitä ruokahävikin syntymiseen ovat muun muassa suunnittelemattomuus, keittiötaitojen heikkoudet ja viitseliäisyyden puute. Tähteitä ei osata tai haluta hyödyntää tai parasta ennen- ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjä ei eroteta toisistaan.

Ruokahävikki rasittaa paitsi lompakkoa, myös ympäristöä. Jos ruokahävikki olisi valtio, sen aiheuttama hiilijalanjälki olisi maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

Näin vähennät ruokahävikkiä

  • Mieti jo ennakkoon, mitä vanhentuvia ruoka-aineita sinulla on kotona ja suunnittele ostokset sen mukaan. Hyödynnä edelliseltä aterialta jääneet tähteet seuraavalla aterialla tai jos ruokaa jäi suurempi satsi, pakasta se. 
  • Kaikkein nopeimmin pilaantuvat tuoretuotteet kannattaa asettaa jääkaapissa näkyvimmälle paikalle, jotta ne eivät hautaudu jääkaapin uumeniin. 
  • Muista myös aistinvarainen arviointi. Katso, nuuhki ja tarvittaessa vaikka maista. Jos ruoka ei vaikuta pilaantuneelta, se on todennäköisesti käyttökelposta. 
  • Muista kuitenkin, että viimeinen käyttöpäivä on nimensä mukaan päivä, jolloin tuotetta ei saa enää käyttää, vaikkei se vaikuttaisikaan huonolta. Sen sijaan parasta ennen -merkintä tarkoittaa vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Useimmiten ruoka on täysin käyttökelpoista, vaikka parasta ennen päivä olisikin umpeutunut.

(Lähde: Hävikkiviikko)

Ruokahävikin välttäminen on tärkeässä osassa omaa arkiruoanlaittoani. Sen myötä on myös syntynyt monta arjen bravuuriani, joista tässä seitsemän suosikkiani. Ole hyvä!

mausteinen peruna-kikhernepannu

Nopea peruna-kikhernepaistos

Jos edelliseltä aterialta on jäänyt keitinperunoita tähteelle, tähän ruokaan on hyvä upottaa niistä muutama. Mausteinen peruna-kikhernepaistos on siitä mahtava arkiruoka, ettei vaadi valmistuakseen kalliita raaka-aineita ja parhaassa tapauksessa kaikki tarvittava saattaa löytyä jo valmiiksi keittiön kaapeista.

Poimi mausteisen peruna-kikhernepaistoksen ohje tästä.

pistettua riisiä, tempeä ja maapähkinäkastiketta

Paistettu riisi tempellä ja pähkinäkastikkeella

”Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa” pätee erityisen hyvin paistettuun riisiin. Nimittäin, kun paistinpannulle kumoaa edelliseltä aterialta tähteelle jääneen riisin ja jääkaapin uumeniin hautautuneet eripariset kasvikset, kuutioi joukkoon tempeä ja kruunaa koko komeuden vielä pähkinäisellä kastikkeella, on pian valmiina herkkuateria vailla vertaa.

Poimi paistetun riisin ja tempen ohje tästä.

maailman paras siemennäkkileipä

Se kaikkein paras siemennäkkäri

Kuiva-ainekaapin perukoille hautautuneet eripariset siemenet saa hukutettua maukkaasti siemennäkkärin sekaan. Tässä siemennäkkärissä ei ole mitään suurempia kikkailuja, mutta ehkä juuri siksi se on niin käsittämättömän herkullista! Näkkäri on paitsi huikean hyvää, myös vegaaninen ja gluteeniton, joten se maistuu saletisti ihan jokaiselle herkkusuulle.

Poimi maailman parhaan siemennäkkärin ohje tästä.

juurespyttipannu halloumilla ja paistetulla kananmunalla

Juurespyttipannu halloumilla

Pyttipannu on ihan parasta kotiruokaa. Spydäri on paitsi hyvää ja edullista, myös aina sesongissa. Perinteisen perunan lisäksi siihen voi uppottaa vihanneslokeron perälle unohtuneet juurekset, sesongin parhaat kasvikset tai mieliteon perusteella kaupasta mukaan tarttuneet rehut. Pannulla makeaksi paahtuneet kasvikset saavat seurakseen suolaista halloumijuustoa ja sunny side up -kananmunan. Koko komeuden kruunaa valkosipulilla maustettu majoneesikastike.

Poimi juurespyttipannun ohje tästä.

viiden raaka-aineen banaanileipä

Banaanileipä – Banana bread

Pöydällä odottavat, pilkullisiksi kypsyneet pantteribanaanit saa hukutettua mehevään banaanileipään. Ylikypsät banaanit tekevät banaanileivästä niin makean ja mehukkaan, ettei niiden lisäksi leivontaan tarvita kuin kaurahiutaleita, mantelijauhetta sekä ripaus makeutusta ja mausteita.

Poimi banaanileivän ohje tästä.

pesto-pasta-papusalaatti

Papu-pestopastasalatti

Edelliseltä aterialta tähteelle jääneen pastan saa hyödynnettyä salaattiin. Tämän iki-ihanan pastasalaatin jekku on itse tehty pestokastike. Pestopasta-papusalaatin ohje kannattaa ottaa haltuun, se pelastaa ruokapulman tilanteessa kuin tilanteessa ja häätää hävikin maukkaasti. Salaatti kyhätään kokoon pestossa pyöräytetystä pastasta, mustapavuista, aurinkokuivatuista tomaateista sekä rucolasta ja kirsikkatomaateista.

Poimi papu-pestopastasalaatin ohje tästä.

paahdettu panzanella

Italialainen leipäsalaatti eli Panzanella

Kuivahtanut leivänkannikka muuntuu huikean hyväksi herkuksi, kun sen paahtaa ensin krutongeiksi ja jatkojalostaa edelleen italialaiseksi leipäsalaatiksi eli panzanellaksi. Miellän panzanellan kesäsalaatiksi, joka vaatii onnistuakseen auringon kypsyttämiä ja makeuttamia tomaatteja. Siksi krutonkien kanssa uunin lämpöön kannattaa nakata myös pikkuiset kirsikkatomaatit. Paahtuessaan tomsut nimittäin makeutuvat melkein kuin karkeiksi.

Poimi paahdetun panzanellan ohje tästä.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.