Flat bread – ohutleipä, joka karkottaa äkillisen pizzanhimon
Flat bread on pannulla paahdettu ohutleipä, jonka päälle voi lastata täytteitä mielen mukaan.

Meillä mies rakastaa pizzaa. Tai no, kukapa siitä ei tykkäisi? Hyvän pizzapohjan tekeminen vaan tuppaa olemaan kovin aikaa vievää ja työlästä puuhaa. Taikinan vaivaaminen ja kylmäkohotus vaativat sen verran vaivannäköä, ettei puuhaan viitsi joka perjantai ryhtyä.
Onneksi helpommallakin pääsee. Lähi-idän ohutleipä eli flat bread tuo helpotusta äkilliseen pizzanhimoon. Olen viime aikoina testaillut taikinasta kahta erilaista versiota: nopeaa ja hitaampaa.
Nopeaan versioon lisätään leivinjauhetta eikä sitä tarvitse juurikaan kohottaa. Riittää, kun taikinaa lepuuttaa täytteiden valmistuksen ajan. Lopputulos on melko tiivis ja no, lättänä, kuten nimikin kertoo. Hidas versio kohotetaan hiivalla ja siksi sen valmistukseen kuluu aikaa hitunen enemmän. Hiivalla kohotettu flat bread on koostumukseltaan pehmeä ja kuohkea.
Molemmat versiot ovat oikein hyviä, mutta itse pidän enemmän hiivalla kohotetusta pehmeästä pohjasta. Pikaversioon turvaudun silloin, kun en jaksa keittiössä kummempia kikkailla. Oikein helpolla pääsee, kun itse tehdyt pannuleivät korvaa kaupan valmilla naan-leivillä. Harmillisesti en ole onnistunut löytämään vegaanista vaihtoehtoa, joten itse tehty on ainoa vaihtoehto, jos kokkaat mieluiten ilman eläinperäisiä raaka-aineita.
Kohonnut tai tovin levännyt flat bread -taikina kaulitaan leivinalustalla ohuehkoiksi liuskoiksi ja kypsennetään nopeasti kuumalla pannulla paahtaen. Pari minuuttia molemmin puolin riittää. Helppoa, nopeaa ja varsin maukasta.
Valmiin flat bread -leivän päälle kootaan mielen mukaiset täytteet. Lähi-idän makumaailmaa kunnioittaen näiden ohutleipien täytteenä on muun muassa hummusta, mausteista nyhtökauraa sekä kirpsakoita granaattiomenan siemeniä sekä dukkah-mausteseosta.
Työvaiheita on useampi ja raaka-aineitakin pitkä liuta, mutta ohutleipien tekeminen on siitä huolimatta yllättävän helppoa ja nopeaa. Ja mikä parasta, maku palkitsee!
Kaipaatko lisää perjantaiherkkuja? Kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:


Nyhtökaura flat bread
Raaka-aineet
Flat bread (nopea versio)
- 2 dl vettä
- 1 rkl siirappia tai esimerkiksi hunajaa
- 1 tl suolaa
- n. 5 dl vehnäjauhoja
- 1/2 tl leivinjauhetta
Flat bread (hidas versio)
- 2 dl vettä
- 1 tl sokeria
- ½ tl suolaa
- 1/2 pss (à 11 g) kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa
- n. 5 dl vehnäjauhoja
- 2 rkl oliiviöljyä
Nyhtökaura
- 1 pkt (250 g) nyhtökauraa (nude) tai esim. härkistä
- öljyä paistamiseen
- 1 tl garam masalaa
- 1 tl jauhettua korianteria
- 1/2 tl juustokuminaa
- 1/4 -1 /2 tl chilijauhetta
- 1 tl suolaa
- 1/2 dl vettä
Täyte:
- 1 prk (225 g) hummusta
- mausteista nyhtökauraa
- n. 10 aurinkokuivattua tomaattia suikaloituna
- 1 dl granaattiomenan siemeniä
- 1 dl paksua jogurttia halutessasi vegaanista
- 1/2 ruukkua tuoretta korianteria
- 2 rkl dukkah-mausteseosta tai esim. pinjansiemeniä paahdettuna
Valmistusohjeet
Flat bread (nopea versio)
- Sekoita vesi, siirappi ja suola. Sekoita leivinjauhe noin neljään desilitraan vehnäjauhoja. Sekoita jauho-leivinjauheseos veteen ja vaivaa taikinaksi. Lisää jauhoja tarpeen mukaan, kunnes taikina on kimmoisaa. Siirrä taikina syrjään odottamaan täytteiden valmistusta.
- Kauli taikinasta lopuksi leivinalustalla ohuita liuskoja ja paahda ne kuumalla paistinpannulla ilman rasvaa pari minuuttia molemmin puolin, kunnes leivät ovat kypsiä.
Flat bread (hidas versio)
- Sekoita vesi, sokeri, suola ja hiiva. Lisää jauhoja vähitellen taikinaa koko ajan vaivaten. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa, kunnes öljy on imeytynyt taikinaan. Kohota leivinliinan alla noin kaksinkertaiseksi.
- Muotoile taikinasta ohuehkoja leipiä ja paahda niitä kuumalle kuivalla pannulla molemmin puolin pari minuuttia, kunnes leivät ovat kypsyneet.
Mausteinen nyhtökaura
- Kuumenna öljy pannulla. Lisää nyhtökaura ja mausteet. Paista pari minuuttia. Lisää vesi ja kuumenna niin, että vesi imeytyy nyhtäkauraan.
Nyhtökaura flat bread
- Kokoa flatbreadit levittämällä ohutleivälle ensin hummusta sitten nyhtökauraa ja muita täytteitä makusi mukaan.