Etusivu » Bataattipata

Bataattipata

Bataattipata saa täyteläisyyttä maapähkinävoista ja tukevuutta härkiksestä. Lämmittävä kasvispata valmistuu pienellä vaivalla, mutta suurella makunautinnolla.

bataattipata

Bataattipata on mausteinen ja mukavan lämmittävä ruoka. Siis juuri sellainen sapuska, jota alkaa jälleen himoitsemaan kesän taituttua pikku hiljaa syksyyn. Lämmittävä kasvispata istuu syyspäivään kuin chili salsaan.

Raaka-aineiden määrä ruoassa on maltillinen, mutta makua siitä ei silti puutu. Minä tykkään yhdistää makean bataatin tulisten ja tuhtien mausteiden kanssa. Siksipä silppusin pataan runsaasti chiliä sekä kaveriksi valkosipulia ja inkivääriä. Chili, inkivääri ja valkosipuli muodostavat kolmikon, jolla on mahdotonta iskeä harhaan. 

Ruoan juju piilee maapähkinävoissa, jota lisätään pataan reilulla kädellä. Kermaa bataattipata ei kaipaa, sillä maapähkinävoi taittaa tulisuuden tehden mausta täyteläisen. 

Ruoan valmistus on helppoa ja bataattipata taipuu pöytään noin puolessa tunnissa yhden padan taktiikalla. Kasvikset ja mausteet kuullotetaan ensin padassa. Perään lisätään vesi, pähkinävoi sekä tomaattipyree ja seos kuumennetaan kiehuvaksi. Sitten ruokaa haudutellaan kannen alla välillä sekoitellen, kunnes bataatti on pehmennyt. Lopuksi joukkoon sekoitetaan härkis.

Bataattipata maistuu sellaisenaan, mutta kaveriksi sopii mainiosti myös riisi. Pähkinät tuovat rakenteeseen jujua ja korianteri tuoreen makulisän. 

Jos ruokapöydässä istuu vähemmän tulisesta pitäviä, vähennä suosiolla chilin määrää. Poltetta voi jokainen lisätä valmiiseen annokseen oman maun mukaan tuoreen chilin tai chilikastikkeen muodossa.

Psssst! Jos etsit lisää bataattireseptejä, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä ohjeet:

maapähkinä-bataattipata

Bataattipata

Bataattipata saa täyteläisyyttä maapähkinävoista ja tukevuutta härkiksestä. Lämmittävä kasvispata valmistuu pienellä vaivalla, mutta suurella makunautinnolla.
Valmistelut 15 minutes
Kypsennys 30 minutes
Aika yhteensä 45 minutes
Kategoria Arkiruoka
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 1 pkt (250 g) härkistä
  • 1 sipuli
  • 2 rkl tuoretta inkivääriä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1-2 punaista keskivahvaa chiliä tai maun mukaan
  • 1 tl juustokuminaa
  • öljyä paistamiseen
  • 2 pientä bataattia
  • 1 dl tomaattipyreetä
  • 1 dl maapähkinävoita
  • 5 dl vettä
  • 1 1/2 tl suolaa

Päälle

  • tuoretta korianteria
  • paahdettuja maapähkinöitä

Valmistusohjeet
 

  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri, hienonna chili(t). Kuori ja kuutioi bataatit parin sentimetrin paloiksi.
  • Kuumenna öljy padassa tai kattilassa. Kuullota sipulit, inkivääri ja chili. Lisää bataattikuutiot ja mausteet. Jatka paistamista vielä viitisen minuuttia niin, että bataatti hieman pehmenee.
  • Lisää tomaattipyree, maapähkinävoi, vesi ja suola. Sekoita, kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia kannen alla hissukseen noin 15-20 minuuttia, kunnes bataatti on pehmeää ja kypsää. Lisää lopuksi härkis. Sekoita ja kuumenna. Tarkista maku.
  • Tarjoa bataattipata esimerkiksi keitetyn riisin, tuoreen korianterin ja paahdettujen maapähkinöiden kera.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!