Etusivu » Harissa-kikhernepihvit

Harissa-kikhernepihvit

Harissa-kikhernepihvit saavat ytyä tulisesta harissatahnasta. Pihvit paistuvat pannulla suit sait ja maistuvat makoisilta valkosipulisen jogurttikastikkeen kera.

harissa-kikhernepihvit

Erilaiset pihvit ja pyörykät ovat lemppariruokaa erityisesti uunijuuresten kera. Toisinaan poimin pyörykät kaupasta valmiina, usein valmistan ne itse pavuista, kikherneistä tai toisinaan myös linsseistä.

Nämä pikkupihvit on tehty kikherneistä. Sattumina on auringonkukansiemeniä ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Maun tuovat Pohjois-Afrikasta peräisin oleva harissatahna sekä korianteri, jota lisätään pihvimassaan sekä tuoreena että jauhettuna.

Harissa-kikhernepihvit ovat vegaanisia eivätkä siis sisällä sidosaineena kananmunaa. Pihvit pysyvät mainiosti koossa paistettaessa kunhan maltat antaa massan tekeytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Pidempikään aika ei ole pahitteeksi ja yhtä hyvin voitkin surauttaa pihvitaikinan valmiiksi jo edellisenä päivänä ja paistaa pihveiksi vasta seuraavana.

Kikhernepihvien lisänä maistuvat esimerkiksi uunijuurekset sekä kastike, jonka voi sekoittaa paksusta jogurtista, majoneesista sekä valkosipulista.

Jos kaipaat lisää arkeen sopivia pihvi- ja pyörykkäohjeita, kurkkaa blogin arkistosta ainakin nämä reseptit:

kikhernepihvit

Harissa-kikhernepihvit

Vegaaniset kikhernepihvit saavat ytyä tulisesta harissatahnasta. Pihvit paistuvat pannulla suit sait ja maistuvat makoisilta valkosipulisen jogurttikastikkeen kera.
Valmistelut 10 minutes
Kypsennys 15 minutes
Vetäytyminen 30 minutes
Aika yhteensä 55 minutes
Kategoria Arkiruoka
Annokset 4

Raaka-aineet
  

  • 2 tlk (à 230 g) kikherneitä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 6-8 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
  • 2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
  • 2 rkl harissatahnaa
  • 1 1/2 tl jauhettua juustokuminaa
  • 1 1/2 tl jauhettua korianteria
  • 1 sitruunan mehu
  • 1/4 tl suolaa
  • 3 rkl vehnäjauhoja

Lisäksi

  • rypsiöljyä paistamiseen

Nopea valkosipuli-jogurttikastike

  • 1 dl paksua gurttia esim Oatly turkkilainen
  • 1/2 dl vegaanista majoneesia
  • 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria

Valmistusohjeet
 

  • Huuhtele ja valuta kikherneet. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit.
  • Mittaa kikhernepihvien ainekset monitoimikoneeseen jauhoja lukuunottamatta. Surauta ainekset karkeaksi massaksi. Sekoita jauhot lopuksi joukkoon esimerkiksi lusikan avulla. Anna massan tekeytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.
  • Valmista kastike sekoittamalla ainekset yhteen. Tarkista maku.
  • Muotoile massasta pieniä pihvejä ja paista pannulla molemmin puolin rapeiksi reiluhkossa määrässä öljyä.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!