Etusivu » Paahdettu tomaattikeitto
|

Paahdettu tomaattikeitto

Paahdettu tomaattikeitto on helppoa arkisapuskaa, ihanaa talviruokaa ja niin hyvän makuista, että lautaset nuollaan puhtaiksi viimeistä keittopisaraa myöten. 

paahdettu tomaattikeitto

Paahdettu tomaattikeitto on ruoka, jota olen himoinnut heti lumipyryn alettua. Ohje on alkujaan kaimani, keittiövelho Hanna Gullichsenin kirjasta Hanna G kokkaa. Keittoa on valmistettu meillä useaan kertaan ja toisinaan sitä on hyödynnetty myös pastakastikkeen pohjana.

Paahdettu tomaattikeitto hurmaa paitsi maullaan, myös helppoudellaan. Ainekset kipataan laakeaan vuokaan ja unohdetaan uuniin pariksi tunniksi. Ei haittaa, vaikka tomsut hieman reunoilta tummuisivatkin, juuri siinä keiton hurmaavan maun salaisuus piileekin. Keitto valmistuu kuin itsekseen etätyöpäiväntai muiden puuhien lomassa. Toisinaan käytän ajan myös ulkoiluun tai sohvalla lorvimiseen. Parasta!

Paahtuneet tomaatit mausteineen surautetaan kerman kera sauvasekoittimella soseeksi. Alkuperäiseen ohjeeseen lisätään tilkka kanalientä, mutta itse olen todennut, että soppa on parasta sakeana ja paksuna – siis pelkällä kermatilkalla notkistettuna.

Muutoinkin olen peukaloinut alkuperäistä reseptiä aavistuksen korvaamalla cayennepippurin ja fenkolinsiemenet lusikallisella harissatahnaa ja vaihtamalla kerman kasvipohjaiseen. Harissaa kannattaa lisätä oman maun mukaan. Ruokalusikallisella maustetahnaa makuun saa reilusti ytyä. Puolikkaalla lusikallisella maku on lempeämpi. 

Näistä pikkiriikkisistä muutoksista huolimatta paahdettu tomaattikeitto pysyy vankasti uskollisena esikuvalleen.

paahdettu tomaattikeitto

Samalla uunin lämmityksellä kannattaa muuten paistaa lämpimäisiä keiton kaveriksi. Esimerkiksi aavistuksen kuivahtaneesta leivästä syntyy keiton päälle rapeat krutongit tai kylkeen makoisat bruschettat. Kannattaa kokeilla myös näitä hiivattomia sämpylöitä, jotka ovat puolessa tunnissa vaivaamatta valmiita.

Tällä ohjeella valmistettuna keittoa syntyy sopivasti kahdelle. Ainekset kannattaa kuitenkin vähintäänkin tuplata. Kaikki syödään joka tapauksessa!

Jos kaipaat lisää inspiraatiota tomaattikeittojen valmistukseen, kurkkaa blogin arkistosta myös nämä reseptit:

tomaattikeitto
paahdettu tomaattikeitto

Paahdettu tomaattikeitto

Paahdettu tomaattikeitto on helppoa arkisapuskaa, ihanaa talviruokaa ja niin hyvän makuista, että lautaset nuollaan puhtaiksi viimeistä keittopisaraa myöten. 
Valmistelut 5 minutes
Kypsennys 2 hours
Aika yhteensä 2 hours 5 minutes
Kategoria Arkiruoka, Keitot
Annokset 2

Raaka-aineet
  

  • 2 tlk (à 400 g) kokonaisia säilyketomaatteja omassa liemessään (esim. Mutti Pelati)
  • 1/2 tl savupaprikajauhetta
  • 1/2-1 rkl harissatahnaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • n. 1 dl kaurakermaa

Valmistusohjeet
 

  • Kuumenna uuni 180 asteeseen.
  • Kippaa tomaatit laakeaan uunivuokaan. Leikkaa veitsellä muutamaan osaan. Sekoita joukkoon mausteet.
  • Nosta vuoka uuniin noin pariksi tunniksi.
  • Lisää kerma ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
  • Tarjoa paahdettu tomaattikeitto esimerkiksi lämpimien bruschettojen tai sämpylöiden kera. Halutessasi voit paahtaa keiton pinnalle esimerkiksi krutonkeja tai pähkinöitä.

Lue myös nämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvioi resepti!